Tällä viikolla kevyet liikkumiset meni vähän viimetinkaan ja jos ne eivät olisi ollet rästissä niin en olisi varmaankaan torstaina ja perjantaina kävellyt töissä vietetyn yön jälkeen aamulla kotiin. Yöunien kustannuksella homma tuli kuitenkin siis hoidettua kunnialla loppuun, joten sen kummempaa raportoitavaa ei ole. Viime viikolla tuli käytyä yksi ylimääräinen salikäynti kun hektisen työviikon jälkeen rentoutuminen tuntui vaativan jotain vähän saunomista rankempaa. Myös ruokailu on pysynyt hyvin suunnitelmissa ilman mitään erityisiä rähmellyksiä ja aamupaino on ollut 74,5 ja 75,0 kilon välillä jo useamman viikon.
Niina tuli, meni ja valitteli sitä kun me ollaan jo niin vanhoja ettei edes jakseta juhlia läpi yön :D Neidin (vai onko se virallisesti jo naimisissa ollessaan rouva?! :D) seurassa tuli mm. vihdoinkin testattua Siltasen lauantaibrunssi pitkän kaavan mukaan, käytyä kulttuuritalolla katsomassa yhteisen tuttavan tanssiesitystä (muiden tanssiesitysten joukossa) ja illastettua isommassa porukassa Grecian House Specialeilla. Mielestäni onnistuin Niinan läsnäollessa yllättävän hyvin ryöstämään aikaa rennommalle hengailulle hyvällä omatunnolla, vaikkakin yöunista sekin taisi tulla - sunnuntai nimittäin menikin sitten hyvin vahvasti palautumisen merkeissä sängyn ja sohvan välimaastoa seilaten ;)
Ja sitten on vielä se avautumisen paikka :D Eli nettilöpinän rajoittaminen 2,5 tuntiin viikossa alkaa vähitellen lähestymään kipurajoja. Näiden parin viikon aikana se on opettanut kantapään kautta, että pääosin nettilöpinäaika menee siihen kun satunnaisesti törmää johonkin kiinnostavaan aiheeseen tai tärkeään keskusteluun ja siihen päättää hetkeksi paneutua. Sellaiset nopeat läheisimpien ihmisten FB status checkit ja kaveripiirien viestiketjujen satunnainen läpi kahlaaminen eivät oikeasti tunnu ottavan suhteutettuna aikaa juuri ollenkaan. Olen kuitenkin orjallisesti pitänyt kiinni lupauksestani, vaikka se on kummallakin viikolla tarkoittanut sitä, että loppuviikosta löpinä on ollut käytännössä kokonaan pannassa parin hairahduksen jälkeen.
Pohdiskelin lisäksi edellisen viikon dieettiajatusten toimivuutta ja tulin siihen tulokseen, että dieetin tulisi ennemminkin kannustaa säännölliseen syömiseen myös "repsahdusten" jälkeen sen sijaan, että se kannustaisi mahdollisimman pitkän yhtäjaksoisen tauon pitämiseen. Liian suuren annoksen jälkeen tärkeintä olisi nimenomaan päästä takaisin säännölliseen kevyeen ruokailuun mahdollisimman kivuttomasti ja täten sääntöjen tulisi rohkaista syömään pieniä aterioita - mutta vain pieniä aterioita - jo ennen pitkän odotusajan päättymistä.
Yksinkertaisin tätä tukeva malli, jonka keksin oli se, että kaikki odotusajalla syöty ruoka lisää odotusaikaa kaksinkertaisesti normaaliin verrattuna. Tämä mahdollistaisi hyvin pienten välipalojen avulla paluun normaalimpaan rytmiin ilman erityisen suuria sanktioita. Tämä ei kuitenkaan toimi erityisen hyvin tilanteisiin, joissa normaalin kokoisen ruokailun haluaa esimerkiksi sosiaalisista syistä aloittaa jo puoli tuntia ennen kuin odotusaika on ummessa. Hyvä kompromissi voisikin olla, että yhdistää nämä kaksi mallia ja odotusajalla tapahtuvan ruokailun tapauksessa voi valita kahdesta vaihtoehdosta edullisemman: a) tuplaa jäljellä olevan odotusajan tai b) tuplaa syödystä ruoasta tulevan odotusajan.
Jossakin määrin tämä syömisen mahdollistaminen suhteellisen pienellä sanktiolla myös odotusajan aikana vesittää dieetin alkuperäistä ajatusta, joka oli olla mahdollisimman kognitiivisesti kevyt. Se, että ruokailun jälkeen yksiselitteisesti ei saa käytännössä syödä mitään kunnes "kello soi" on oletetusti vähentänyt dieetille ominaista ruokailuun liittyvän ajattelun määrää huomattavasti ja mahdollisuuksien rajoissa tästä edusta pitäisi mielellään kiinni myös tulevaisuudessa. Kognitiivista taakkaa voi kuitenkin mielestäni yrittää pitää kurissa siten, että käsittelee dieettiä edelleen alkuperäisen kaltaisena, mutta käsittelee kaikki "runsaat" ruokailut erityistilanteina, joista selviämiseen otetaan käyttöön nämä monimutkaisemmat poikkeussäännöt.
Oma vallitseva näkökulmani asiaan on se, että raskas ateria kannattaisi käsitellä aina muutenkin kehon kriisitilanteena ja täten on luonnollista, että sitä pyritään välttämään ja siitä selviämiseen uhrataan hieman normaalia enemmän resursseja. Ajatteluni perustuu seuraaviin olettamuksiin: 1) runsas ateria johtaa hetkittäisen energian ylitarjonnan seurauksena kehon rasvavarastojen kasvattamiseen. 2) kehon rasvavarastot eivät voi kasvaa liian suuriksi ilman haitallisia terveysvaikutuksia. 3) rasvavarastojen kohtuullisen tason saavuttamisen jälkeen kaikki kehon varastoima rasva on täten muutettava jossakin vaiheessa takaisin energiaksi. 4) rasvavarastojen energiaksi muuntaminen on aina kehoa kokonaisvaltaisesti rasittavaa.
Nämä olettamukset ovat tietenkin aika suurpiirteisiä ja niistä viimeinen on ehkä heikoimmalla tieteellisellä pohjalla. Oma näkemykseni perustuu siihen olettamukseen, että rasvavarastojen poistuminen elimistöstä tapahtuu sellaisten mekanismien avulla, jotka hajottavat rasvakudoksen lisäksi aina myös muita kudoksia. Keholla on luonnollisesti kyky korjata näitä sivussa syntyviä vaurioita ja ylipainon karistaminen onkin käytännössä todennäköisesti pitkällä aikavälillä tarkasteltuna lähes aina suositeltavaa. Rasvavarastojen poistamisesta aiheutuva rasitus keholle on kuitenkin todennäköisesti pois jostakin muusta kapasiteetista, joten jatkuva painon kanssa jojoilu saattaa esimerkiksi alentaa kehon immuunipuolustusta merkittävästi altistaen kehon suuremmalla todennäköisyydellä sairauksille ja syöpäsolujen kriittisen massan ylitykselle.
Tällä viitekehyksellä tarkasteltuna ruokailuiltaan täysin vapaat päivät, jotka johtavat mielettömään energian ylijäämään ovat keholle erityisen haitallisia ja ne olisikin parempi korvata tarpeen vaatiessa tehtävillä pienillä poikkeuksilla. Jos pysytään alkuperäisessä tavoitteessa, eli kognitiivisen taakan vähentämisessä, voisivat nämä poikkeukset olla yksinkertaisesti sitä, että viikossa voi muutamaan otteeseen jättää vapaavalintaisen aterian energiat laskematta ja korvata sen vaikkapa neljän tunnin oletusarvoisella odotusajalla. Neljä tuntia on tässä tapauksessa täysin hatusta repäistyä ja parempien sääntöjen luomiseksi olisinkin äärimmäisen mielenkiintoista testauttaa eri ihmisten kehojen reaktiota erilaisiin kerta-annoksiin ja annosten makrokompositioihin ymmärtääkseen paremmin kuinka rankkoja poikkeuksia normaaliin rytmiin voi tehdä ilman, että keho reagoi aloittamalla energian varastoimisen rasvan muotoon.
Pitää siis varmaankin harkita seuraavaksi uraksi itsenäisenä lääketieteellisenä tutkijana toimimista ;) Sitä odotellessa lämpimät terveiset jälleen täältä Tampereen Cafe Europasta, jonka laiskanlinnat tuntuvat soveltuvan erityisen hyvin kirjoittelun parissa työviikosta irtautumiseen :)
