torstai 30. syyskuuta 2010

Jos ei heti onnistu, on aika ottaa toiset nokoset

Otin siis eilen blogikirjoitukseni jälkeen "pienet" kahden tunnin nokoset ennen töihin siirtymistä. Valinta oli erinomainen, sillä fiilis oli univajeen kiinni kuromisen ansiosta huomattavasti parempi niin eilen kuin myös tänään aamulla. Tämän aamun juoksuun valmistauduinkin sitten menemällä kerrankin nukkumaan jo kahdeltatoista, jonka seurauksena heräsinkin sitten aamukuuden sijaan ensimmäisen kerran aamuviideltä :D

Jatkoin kuitenkin nukkumista puoli kahdeksaan asti, jonka jälkeen mittasin ensitöikseni verenpaineen ja painon: 126/86 (70) ja 76,2kg. Sen kummempaa painon tippumista ei siis ole tapahtunut, mutta ei se kyllä tässä pääasiallisena tähtäimenä tällä viikolla ole ollutkaan. Enimmäkseen olen vain yrittänyt pysyä elossa tämän uuden elämänrytmikokeilun kanssa lankeamatta sen varjolla kummempiin porsasteluihin.

Eilisestä kauhukokemuksesta viisastuneena jätin tänä aamuna villapaidan kotiin, mutta pelkkä tuulipuvun takkikin tuntui riittävän aluspaidan kanssa lämmön tarjoajana. Jätin myös vesipullon tällä kertaa odottamaan kentän laidalle ja tankkasin vain vähän lämmintä vettä ennen matkaan lähtöä. Tämän seurauksena kannettavaa oli matkassa varmaan ainakin kilon verran vähemmän kuin viime kerralla.

Tein myös parhaani, että katselisin kierrosaikoja vähän tarkemmin, että juoksu olisi tasaisempaa ja sain kierrosajat ensimmäistä lukuunottamatta pysymään siinä 1:00 ja 1:05 välissä. Lopputulokseksi tuli tällä kertaa hitusen eilistä parempi 11,7 kierrosta, mutta tätä paljon merkittävämpää oli juoksemisen aikana koetut fiilikset. Ensimmäiseen kymmeneen kierrokseen juokseminen ei nimittäin tuntunut juuri missään kun sai vauhdin pysymään tasaisena ja muisti hengittää kunnolla!

Pari vikaa kierrosta otin sitten vielä vähän rivakammin, että en olisi jäänyt jälkeen eilisestä tuloksesta. Tämän seurauksena olo ei lopettaessa enää säilynyt niin mukavana, mutta kahden kierroksen kärsiminen eilisen 10 kierroksen kärsimisen sijaan tuntui huomattavasti fiksummalta vaihtoehdolta - ja tällä kertaa jaksoin sentään edes juosta sen viimeisen kierroksen loppuun asti ajan hupenemisesta huolimatta ;)

Hengitys oli jo tällä kertaa onnistunut tasaantumaan kotiin päästyäni ja aikaisen herätyksen ansiosta ehdin taas Täydellisen Pärynän matkassa töihin. Kaikenkaikkiaan siis erittäin onnistunut aamu! :)

Yksi pieni setback aamuun kuitenkin mahtui, vaikka ei se ihan hirvittävästi onnistunut muuten iloisia fiiliksiä musertamaan. Ostin nimittäin eilen apteekista viisi Compeed laastaria täysin käsittämättömään 6,70 ryöstöhintaan ja liimasin niistä yhden tuonne oikeaan jalkaan hiertymän rauhoittamiseksi. Juoksun aikana laastari oli toisesta päästä irronnut ja mennyt vähän myttyyn, jonka seurauksena se ei enää suihkussa pitänyt vettä vaikka yritinkin sitä takaisin paikalleen painella. Tämä maagisen erinomaiseksi mainostettu 1,34 euron laastari osoittautui siis tällä erää kertakäyttöiseksi :( Yritin nyt tuon seuraavan yksilön liimata vähän eri tavalla niin, että se kestäisi kenties hitusen verran paremmin juoksemisen aiheuttamaa liikettä, mutta saa nähdä miten käy.

Nyt nokosten sijaan työn touhuun :)

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Ensimmäinen kontakti

En tiedä olenko aikaisempina aamuina näyttänyt niin kuolleelta, että minua ei ole uskaltanut lähestyä, vai oliko tämä päivä vain jotenkin poikkeuksellisen "onnekas" vastaantulijoiden suhteen, mutta jopa kaksi (2!) ihmistä kommentoi lenkkeilyäni niiden 11.6 kierroksen aikana, jotka 12 minuutissa ehdin säntäämään. Ensin joku koiraansa ulkoiluttava mies kyseli, että mitä varten treenaan ja sitten sinikeltapukuisen heimon naaraspuolinen edustaja alkoi kannustamaan ja kyselemään, että pitäisikö heidän laskea kierroksia. Lupasi laskea sitten huomenna! :D

Tulokset ovat odotetusti hiljalleen parantuneet ja pääsin siis tänään jo kokonaisen kierroksen pidemmälle kuin maanantaina. Saatoin tosin aloittaa tällä kertaa hitusen liian ripeästi, sillä alun keveyden (ja 50 sekunnin kierrosten) jälkeen tunnot olivat hyvin tuskaisat ja ensimmäistä kertaa tunsin pysähdyttyäni niiden kaikkien muiden ahdistavien tunnetilojen lisäksi sellaista juoksemiselle tavanomaista pistämistä vatsassa. Lopetin tällä kertaa juoksemisen jopa kesken kierroksen heti 12 minuutin täyteen tultua koska olo oli niin kamala.

Asiaan saattaa olla useita vaikuttavia tekijöitä, mutta veikkaisin ainakin yhden merkittävän olevan pienoinen unen vähyys viime päivinä. Olen poikkeuksetta mennyt nukkumaan siinä muutamaa minuuttia vaille yhden, mutta tästä huolimatta olen automaattisesti herännyt aina ensin kello 6, mennyt takaisin nukkumaan ja sen jälkeen herännyt uudelleen joskus vähän ennen kahdeksaa. Kertaakaan en ole siis oikeasti edes tarvinnut herätyskelloa, vaikka unen määrässä ja yhtenäisyydessä olisi varmasti kyllä parannettavaa. Asiaan saattoi tietysti myös vaikuttaa se, että olin tällä kertaa varustautunut niin hyvin (mm. tuulipuvun takki! :D), että kylmä ei iskenut mihinkään kohtaan kehossa ja ei täten vienyt huomiotani pois täistä perinteisimmistä ahdistuksista. Oli miten oli, hengitin puuskuttaen vielä jonkin aikaa suihkussa käymisenkin jälkeen, jota ei ole kyllä aikaisempina kertoina tapahtunut.

Kertaan jos toiseenkin on tullut sellainen olo tässä viime päivien aikana, että on tämä kyllä ihan hullua touhua :D Jalkojen lihaksia on kolottanut jatkuvasti eilisestä aamusta asti ja olen jo onnistunut saamaan yhden vesikellon oikeaan jalkaani. Mielessä on pyörinyt kerran jos toisenkin ajatus esimerkiksi haasteen rajoittamisesta vain viikkoon, mutta en minä kuitenkaan ihan vielä ole periksi antamassa :)

Vähän kuitenkin tuntuu siltä, että rajiolla liikutaan ja jätin jopa eilisen salireissun väliin koska pelkäsin rasittavani itseäni liikaa. Tällä tavalla en kyllä halua haasteen elämääni vaikuttavan, joten voisinkin yrittää korajata tilannetta vaikka menemällä heti takaisin sänkyyn ottamaan pienet torkut ennen työpäivän alkua! :D

tiistai 28. syyskuuta 2010

Heureka! Vihdoinkin ymmärrän tuulipukukansaa!

Juokseminen tuntuu edelleen hitusen verran surrealistiselta. On jotenkin vaikea uskoa toimistolle raahauduttuaan, että on hetki sitten ollut juoksemassa kaivinkoneiden ja kivikasojen vieressä.

Fiilikset olivat jälkikäteen huomattavasti eilistä paremmat, sillä tajusin varustautua kiertelemään sinikeltaisten miesten ihmetyksenä kuumavesipullon, villapaidan sekä isäni Mercedes Benz Johtotähti -pipon kanssa. Palatessani mäeltä rauhallisesti töihin valuvan toppatakkeihin sonnustautuneen kansan joukossa tunsin kuitenkin kuinka tuuli puhalsi villapaitani läpi pistäen kylmyydellään. Silloin tajusin sen:

"Hei.. Tää on varmaan se syy miksi ihmiset pitää tuulipukuja.. Ne pitää tuulta!" mietin hiljaa pienessä päässäni ja ehdin kenties jopa hetken olla ylpeä oivalluksestani. Onneksi tämä kuitenkin vain todistaa sen, että kyllä niillä laatikon tylsimmilläkin veitsillä joskus leikkaa ;)

Olisiko sillä hetken aikaisemmin sinikeltaisten miesten joukossa juoksemisella voinut olla jotain tekemistä neronleimaukseni kanssa? Vaikuttaako maailmassa kenties aikaisemmin tuntematon fysiologinen ilmiö - tuulipukuajatusosmoosi? Vai saanko vain syyttää oivalluksestani eilen Facebookissa tuulipuvuista vinoilemaan päässyttä neiti Normiota, joka muuten ei uhkailuistaan huolimatta ilmestynyt tänään kentän laidalle! :D Piipitti vielä illalla jotain siitä, että meinaa jumpata aamulla tai jotain.. No.. Jumppasitko? ;)

Päivän kierrosmäärä noin 11,2. Kävelin lisäksi eilen illalla töistä kotiin ja tänä aamuna kotoa töihin. Salille pitäisi varmaan mennä illaksi jos nyt tuolta julkistustilaisuudelta kynnelle kykenee.. Saa nähdä miten miehen - tai oikeamminkin miehen tekemän tietokonejärjestelmän - käy.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Juoksin kuin tuuli..

..ainakin siis kuin sellainen väsynyt, laiska, puuskuttava ja kolea tuuli, joka rapistelee hiljaa pusikoissa.. Mutta onhan tuulillakin persoonallisuuksia, eikö niin?

Taisi ilmeisesti hitusen jännittää kun heräsin viiden tunnin yöunien jälkeen jo kuuden maissa ilman herätyskelloa. Yritin siinä sitten vielä parhaani mukaan torkkua jonkun aikaa, mutta 7:45 annoin periksi ja kampesin itseni ylös sängystä. Tämä oli sikäli hyvä, että ehdin kuin ehdinkin vielä Täydellisen Päärynän matkassa töihin yhdeksäksi, mutta toisaalta tästä syystä ei myöskään tullut käveltyä töihin :( Vaikea valinta miten aamunsa tulevaisuudessa järjestää näiden kahden hyvän vaihtoehdon väliltä..

Ilma oli aamulla suhteellisen viileä, enkä ehkä osannut varautua kunnolla. Osittain ehkä tästä johtuen keuhkot olivat juoksemisen jälkeen melkein puoli tuntia sellaisen ahdistavan ja painostavan kivun kohteena. Veikkaan kuitenkin, että isoimpana tekijänä oli se, että ei ole ihan hirveästi tullut tätä aerobista harjoiteltua viime aikoina :D Huomenna aamulla voisin yrittää ottaa mukaan kuumaa juomavettä jos se vaikka vähän avittaisi tottumisen lisäksi, eikä olo olisi jälkikäteen ihan niin kuoleman korjaama.

Toinen ihana yllätys oli se, että kiivettyäni Katri Valan puistoon odotti minua ihana näky: kivikasoja, rakennustyövälineitä, rekka-autoja ja luonnollisesti tällaisessa ympäristössä viihtyviä sinikeltaisia raksamiehiä! (Ja yksi raksanainen, joka muuten oli ainoa, joka näytti tekevän jotain :D). Päädyin siis juoksemaan noin kymmenpäisen yleisön edessä, kallioiden kautta kivikasoja väistellen ja mukulakivetysten yli hypiskellen :D Mutta ei siinä vaiheessa enää voinut perääntyä..

Tuloksista on kivikasojen väistelyn lomassa vähän hankala sanoa mitään, sillä jossain vaiheessa sekosin myös laskuista kierrosten kanssa, mutta kierrosnopeus oli jotain hieman minuutin yläpuolella, joten olettaisin juosseeni 11 kierrosta, joista ehkä 10,4 kierrosta ensimmäisen 12 minuutin aikana. Ennen kaikkea olen yllättynyt siitä, että en joutunut missään vaiheessa 13 minuutin aikana pysähtymään, mutta tämä saattaa kyllä johtua ihan siitä, että juostessa oli siinä määrin kylmä, että keho ei välttämättä muistanut signaloida siitä, että se on kuoleman partaalla :D

Tässä vielä muisto kentästä siltä ajalta kun se ei se ei vielä ole ollut rakennustyömaan alla:



Huomista "innolla" odotellen..

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Cooper testi joka arkiaamu neljän viikon ajan!

Käytiin pitkästä aikaa Jannen kanssa kahdestaan ravintolassa kun tuo Täydellinen Päärynä on täydellinen niin monelle miehelle, että ei oikein aina ehdi syöttämään kahta avopuolisoaan ;) Paikka, johon tällä kertaa kävimme tutustumassa liiallisen ahmimisen merkeissä oli Hakaniemen uudehko Himshikhar. Ruoan ja tilojen laatu oli hintaluokkaansa (~15e) vastaavaa ja maussakaan ei ollut valittamista. Jälkiruoaksi testasimme riittoisan kulfin ja omaan makuuni hitusen liian makean "kotitekoisen makeisen", eli kaksi munkille maistuvaa omituista palleroa. Jälkikäteen olo oli suhteellisen täyteen ahdettu, joka varmasti osaltaan edisti otsikon hullun haasteen päähän juolahtamista :D

En ole oikein koskaan ollut erityisen kova juoksemaan. Lukioikäisenä vielä vedin suhteellisen säännöllisesti kolmen ja kuuden kilometrin lenkkejä koiran ja itseni viihdyttämiseksi, mutta Helsinkiin muuttamisen jälkeen (josta on noin kymmenen vuotta) liikunta on pääosin rajoittunut kävelemiseen ja kuntosalilla käymiseen. Pitäjänmäessä ja Arabiassa asuessani lenkkipolut olivat kyllä ihan kämpän vieressä, mutta en muista oikeasti aktivoituneeni niitä paahtamaan muutamaa kymmentä kertaa enempää koko viimeisen kymmenen vuoden sisällä. Sinttu korjatkoon jos olen vain autuaasti unohtanut lenkkeilleeni joskus säännöllisesti pidempäänkin, mutta en pidä tätä mahdollisuutta kovin suurena ;)

Täällä Sörnäisissä asustellessa olemme Jannen kanssa monesti miettineet, että olisi kiva yrittää vähän palauttaa lenkkeilyä ohjelmaan rapautuneen aerobisen kunnon kohottamiseksi, mutta ajatus on käytännössä kaatunut aina viimeistään siihen, että lähistön asfalttiviidakossa ei ole yhtään ainutta puru- tai hiekkarataa. Tänään kuitenkin siinä ravintolassa ylettömästä herkuttelusta pyöreänä asian tilaa pohdiskellessani tajusin, että meidän takapihallahan on Katri Valan puistossa mäen päällä hiekkakenttä. Hirveän pitkään siellä ei ympyrää oikein jaksa juosta, mutta viime viikon Teknohippien cooper testin ajatuksen erinomaisuudesta innostuneena päätin kokeilla kuinka jalat kuukauden aktiivisella treenaamisella jaksaisivat kantaa 12 minuutissa :)

Ajatus kutkuttaa ja pelottaa samaan aikaan. Veikkaan, että ensimmäiset aamut olo tulee olemaan täysin kuoleman partaalla ja tulokset iäisyyksiä jatkuneen lorvimisen seurauksena tuskin edes kahta kilometriä. Kokemuksesta kuitenkin tietää, että kunto nousee tällaisella rääkillä hyvin nopeasti ja tulokset paranevat varsinkin aluksi silmissä. Tämän seurauksena nousevalla yleiskestävyydellä on varmasti vaikutuksia myös muuhun jaksamiseen esimerkiksi punttisalilla ja toivottavasti myös töissä. Olen myös päättänyt nämä neljä viikkoa herätä arkisin joka aamu kahdeksalta ja rynnätä juoksemaan mahdollisimman nopeasti sängystä ylös päästyäni, joka tuo toivottavasti tervetullutta rytmiä elämään. Muita rajoja en kuitenkaan ajatellut näin etukäteen vetää vaan katselen sitten rääkin pohjalta mitä muita käytänteitä oheen muodostuu esimerkiksi ruokailujen suhteen.

Viime viikon statusupdatena voisi vielä nopeasti mainita, että vaikka osan lihaskuntoharjoituksista joutui tekemään kiireiden takia kotona niin liikuntaa tuli kuitenkin harjoitettua sekä kävelyn, että voimaharjoittelun merkeissä täysin normaalisti. Ruokailu ei ole oikein pysynyt kurissa kaiken härdellin keskellä niin, että paino olisi päässyt merkittävästi tippumaan, mutta ei sitä ainakaan lisää ole tullut. Aamupaino on pyörinyt siinä 76 ja 77 välillä koko viikon ja verenpaine on juuri mitattuna muutaman huonosti nukutun yön jälkeen 132/79 (60).

Nyt vielä sauna päälle ja salille tunnustelemaan itselle soveltuvan kaksijakoisen saliohjelman puitteita. Ensimmäinen cooper testi siis huomenna! Wish me luck! :D

PS. Niin ja neljän viikon haasteeseenhan saa toki lähteä omalla tahollaan mukaan, vaikka vähän epäilen kynnelle kykenevien hullujen määrän olevan keskimäärin kädettömän simpanssin sormilla laskettavissa ;) Mutta jos ajatus kutkuttaa niin muistakaa, että paras päivä aloittaa on aina huomenna! :D

lauantai 18. syyskuuta 2010

Keskellä rauhan ja rakkaiden maailmaa

Ajoissa kotiin (19:30), Täydellisen päärynän herkullista kasviskummajaista masuun (paistettua fetaa ja manteleita kasviksilla), hitunen romantiikkaa, komediaa ja uusia ajatuspolkuja leffan muodossa (The Invention of Lying), monta lämmintä halia kylässä käyneiltä eri ihmisiltä (<3 <3 <3) ja lähes ärsyttävyyksiin asti noussutta elämän ihmellisyyden keskellä kehräämistä (khurrrr) oli ihan kiva resepti viikonlopun aloitukseen :)

Kyllä ne työt sitten vielä leffan jälkeen takaisin koneen ääreen vetivät, mutta illasta jäi kuitenkin sellainen tasaisen seesteinen olo, jota tässä onkin jo hetki ehditty kaipailemaan. Nukkumatti saatteli sängyn pohjalle jo ennen kahta ja lähes 8 tunnin yöunien jälkeen tuntuu siltä kuin olisi todella levännyt kunnolla. Kiitos maailma <3

Statusraporttina voinen kertoa, että en enää muista montako kertaa kävin salilla ja montako kertaa kävelin tällä viikolla, mutta suhteellisen normaaleissa lukemissa kuitenkin liikutaan satunnaisten "koti"harjoitusten (eli toimistoharjoitusten) kanssa. Olen yrittänyt miettiä jotain vähän vähemmän kuormittavaa salitreeniä ja olenkin tässä viime aikoina kokeillut sellaista, että tiputan normaalit painot lähes puoleen ja teen vain yhden sarjan jokaista lihasryhmää lihasten lopulliseen uupumiseen asti (24-36 toistoa). Alkuun tulokset ovat ainakin harjoittelun jälkeisestä lihaskivusta päätellen olleet ihan hyviä, mutta veikkaan tähänkin tottuvan aika pian.

Ihan loppuun asti toistojen tekeminen useammalla ilhasryhmällä saman salikerran aikana tosin on osoittautunut hitusen liian rankaksi, joten olen pohdiskellut käyntikertojen lisäämistä ja ohjelman jakamista kahteen lyhyempään osaan. Erityisesti jalkojen isojen lihasten treenaaminen vetää muiden juttujen ohella ihan kuitiksi ja ainakin allekirjoittanutta pelottaa viime talven kokemusten jälkeen se, että liian loppuun vedetyn trenin jälkeen on alttiimpi erilaisille taudeille. Tässä salitreenikertojen lisäämisessä tosin huolettaa se, että salille raahautumiseen menee aina niin paljon ylimääräistä aikaa siirtymisten ja pukeutumisten muodossa, mutta ehkä sen saisi jotenkin kätevästi yhdistettyä tavanomaisiin peseytymisrutiineihin. Pitää selkeästi suunnitella ja testata jotain!

Painon suhteen ollaan palattu taas normaalisti ruokailevien vesipitoisten ihmisten joukkoon ja vaaka näytti tänä aamuna 76.9kg. Jonkin verran ihan oikeata painon tippumistakin on ilmeisesti siis tapahtunut, mutta ei tässä mitään hirvittävää kiirettä ei ole näyttänyt sinne 72 kilon tavoitepainoon olleen ainakaan ruokailuissa lepsuiluista päätellen ;) Kolmen kuukauden rajapyykki tulee vastaan parin viikon päästä, jota varten voisi yrittää taas hitusen skarpata tätä meinikiä, vaikka alkuperäiset tavoitteet eivät tuon kuukauden sairastelutauon takia enää mitään realistisia olekaan.

Haaste löytää painonsa aamuisin tuolta 72 kilon tietämiltä kuitenkin varmasti jatkuu kuukauden vaihteen jälkeenkin, mutta jos olo on suhteellisen normaali tuossa kuun vaihteen jälkeen niin käynnen mittauttamassa onko siihen mennessä pudotettu paino vaikuttanut kolesteroliarvoihin. Jos kolesteroli on edelleen koholla niin täytyy ehkä vaan suosiolla hyväksyä se mahdollisuus, että pelkkä pellavansiementen ja pellavansiemenöljyn kautta saatava ALA ei elimistössä konvertoidu riittävissä määrin EPA -> DPA -> DHA ketjun kautta tuomaan samoja terveysvaikutuksia kuin mitä kalaperäisten omega 3 rasvahappojen syömisen on todettu tekevän. Mikään tieteellinen todisteaineisto tämä ei luonnollisesti olisi suuntaan tai toiseen, mutta muuttaisi varmaan ainakin omaa toimintaani siten, että alkaisin kiinnittämään enemmän huomiota kalan määrään ruokavaliossani. Tai sitten sitä on vaan kiltisti opeteltava eroon kalaöljykapseleita kohtaan kokemastani irrationaalisesta vastenmielisyydestä ;)

Verenpaineenmittasin tänä aamuna kahdesti ennen aamiaista saaden seuraavat tulokset: 123/80 (51) ja 118/77 (55). Siinä ihannearvojen rajamailla siis pyöritään, mutta olisihan tuo mukava normaalitilassa vielä vähän alemmaksikin saada. Suunta on kuitenkin oikea ja pulssikin jo itselleni normaaleissa lukemissa.

Myös Täydellinen päärynä mittautti heräämisensä jälkeen verenpaineensa ja vaikka neidin vaatteet ovatkin viime aikoina sen verran kutistuneet, että halit tuntuvat enstistäkin ihanamman pehmeiltä (72 kg punaisten housujen kanssa) niin huolta huomisesta ei tuolla puolella ole havaittavissa: 116/63 (56) :)

Selityksenä sille miksi en ole erityisen ihmeissäni ylläolevien lukemien erinomaisuudesta voisin vielä tähän loppuun laittaa (erityisesti äitini iloksi) pienen palasen tämän blogiviestin kirjoittamisen aikana "itsekseen" syntynyttä lauantaiaamun arkea, joka muistuttaa siitä miksi Täydellinen päärynä on nimensä veroisesti todellakin täydellinen:

tiistai 14. syyskuuta 2010

Ällömakeaa yhteiseloa

Ari on Suomessa veirailunsa aikana hengaillut aika paljon meillä ja tässä on saanut hyvin tuntumaa siihen miltä tämä kämppä tuntuisi neljän hengen perheelle. Se, että talossa on tuon tuosta vieraita on kyllä meillä ihan normaalia, mutta vieraat vaihtelevat ja tuppaavat yleensä poistumaan yöksi kotiin, joten illan ja aamun toimia ei tule täten jaettua muuten kuin kolmen hengen kesken. Toistaiseksi ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, että kämppä ei ole tuntunut laisinkaan pieneltä neljälle eläjälle ja selkeitä hyötyjäkin järjestelystä on jo havaittavissa!

Olemme nimittäin kaikki aika laiskoja tekemään mitään vaativampaa keittiössä, mutta nyt kun meitä on neljä niin on suurempi todennäköisyys sille, että joku saa inspiraation ja riittävä määrä apukäsiä jaksaa kyetä kynnelle. Tänään kolmen kokin tiimimme siis sai kuin saikin aikaan kuorittua ja pilkottua ison kasan omenoita sekä paistettua todella ällömakean kauraomenapaistoksen <3

Tämä sopi dieettiinkin erinomaisesti, sillä alekirjoittaneen verensokeri oli jo ehtinyt laskea niin alas, että ylös nouseminen aiheutti silmien sumenemista ja huimausta.. Alhaisesta verenpaineesta tämä ei oikein voinut johtua sillä se oli ennen omenapaistoksen syömistä mitattuna 139/81 ja pulssikin ylhäällä 81:ssä. Vai voiko tuolle huimaukselle (joka siis katosi nopeasti omenapaistosta syömällä) olla jotain muita selityksiä kuin alhainen verensokeri?

Aikaisemmin lupaamani tarkempi statuspäivitys on ehkä tällä kertaa vähän turha, sillä verenpaine on varmasti koholla omituisten unirytmien, erikoisen ruokailun sekä iltamittauksen takia ja vaaka näytti aamulla 75.4kg. Kaksi viikkoa sitten tehdystä punnituksesta on siis yhtäkkiä kadonnut kolme kiloa elopainoa, mutta mistään luotettavasta mittauksesta ei oikein voi puhua. Paino on nimittäin todennäköisesti vain kadonnut nesteen muodossa siksi, että en vain oikein ole muistanut syödä tai juoda lauantain jälkeen kunnolla. Parempia tilastoja luvassa sitten kun tilanne taas vähän normalisoituu, jonka pitäisi näillä näkymin tapahtua jo suhteellisen pian.

Ja sitten loppuun vielä pieni poiminta keskustelusta, joka käytiin kaikkien kieriessä omenapaistoksen jälkeisessä ähkyssä:

"Kenen idea tää oli? Nyt on kaikilla tooosi hyvä olo :/"

"Mmmmmmmm... Mitäs huomenna tehdään?"

"Vois tehdä sellaista suklaamoussea!"

.. **kollektiivinen ällötysreaktio** :D

Onneksi se oli varmasti vitsi.. Olihan? :D

maanantai 13. syyskuuta 2010

Maanantaiaamun arkiauringon lämpöä sydämeen

Aurinko nousee saaden sisäpihan katot loistamaan. Väsymys on vienyt tunteet mennessään ja tilalle on lipunut hiljaisen seesteinen tyhjiö. Taustalle on eksynyt soimaan vuosien takaa Gabrielle. Takana noin 16 tuntia toimistolla, joista kaksi ehdin töiltäni viettämään toimiston futonilla uinuen. Kohta muut tulevat toimistolle ja työviikko alkaa.. Tervetuloa Antin arkeen :)

Ei tämä luonnollissti ihan aina tällaista ole, mutta koska erinäisten hyvien tekosyiden varjolla tuli taas vedettyä vuorokausirytmi päälaelleen niin tällaiset työpäivät sopii hyvin myös pienimuotoiseksi rangaistukseksi omasta tyhmyydestä ;) Rangaistus tosin ei tunnu toimivan ihan mielettömän hyvin, sillä olo on lähinnä tasapainoisen onnellinen kun kriittisimmät duunit on hoidettu pois alta ja viikonlopun rientojen jäljiltä on ehtinyt laskeutua enemmän tai vähemmän takaisin maan pinnalle.

Statuspäivityksenä viimeiset pari viikkoa on taas mennyt liikunnan suhteen normaaleissa merkeissä kävellen, saleillen ja tanssahdellen, mutta ruokavalio ei ole pysynyt erityisen tiukasti kurissa. Normaalista poiketen lisäenergiaa on viikonloppuisin tullut normaalista poiketen myös muutamaan otteeseen maltillisen alkoholin nautiskelun muodossa. Syytän Aria ja sen 30-vuotioitumista, vaikka oikeasti syyt on luonnollisesti olleet ihan jossain muualla ;) Salin vaaka tosin näytti loppuviikosta noin kiloa vähemmän kuin missä se koko viimeisen kuukauden on pyörinyt, joten kai ne tavaksi tulleet annosten puolittelemiset sitten ovat jotain auttaneet kun on saanut taas itsensä normaalisti liikkumaan.

Mutta jos vaikka jotain fiksumpaa päivitystä taas kun on pääsyt kotiin ja saanut kunnon yöunet nukuttua. Nyt hiljennyn vielä hetkeksi lepäämään vastapäisen talon takaa juuri pilkahtaneen auringon lämpöön ja nautiskelemaan elämän ihanuudesta ennen kuin päivä laitetaan kunnolla käyntiin :) khurrrrrrr <3

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Mene salille, sen jälkeen väsyttää vähemmän!

Miksi en kirjoittanut kuukauteen? No siksi, että ei minulla hirveästi mitään positiivista raportoitavaa ollut, eikä negatiivisista asioista kertominen nosta kenenkään mielialaa tai saa ketään insipiroitua tekemään mitään. Miksi siis turhaan käyttää aikaansa ja energiaansa moiseen?

Olin siis jälleen kipeänä parillakin enemmän ja vähemmän omalaatuisella tavalla, mutta nyt olen jälleen kunnossa ja elämä hymyilee! :D (Kyllä se kipeänäkin hymyilytti suurimman osan ajasta, oikeastaan pahimmat fiilikset jopa nauratti, mutta mihinkään suuriin riemuihin ei ollut aihetta).

Paino taisi tänä aamuna olla 78.4kg, joten aika samassa pisteessä sitä ollaan kuin viimeisenkin viestin yhteydessä. Kun kuitenkin ottaa huomioon sen kuinka vähän motivaatiota painon hallitsemiseen kipeänä ja kuitenkin terveyden viitearvojen sisäpuolella oli, olen erittäin tyytyväinen siihen, että painoa ei tullut merkittävästi lisää. Kolesterolia nyt ei pääse joka päivä mittailemaan ja veikkaankin sen edelleen olevan hieman koholla, jonka takia laihdutusprojekti saa nyt jälleen tervehdyttyäni jatkua alkuperäiseen tavoitteeseen saakka.

Mutta mitä tästä viimeisestä kuukaudesta nyt sitten oikein voi kertoa? Salikäyntejä on kertynyt pyöreät nolla, mutta mahdollisuuksien rajoissa olen hieman tervehdyttäviä ("hahaha") lihaskuntoharjoitteita pyrkinyt kotoa toimittamaan. Kävelyjä on kyllä varsinkin viime viikkojen aikana kertynyt taas suht normaaliin tahtiin ja painostakin päätellen ruokailu on ollut normaaleissa mitoissa ilman suurempia porsasteluja.

Mitään sen suurempaa raportoitavaa ei yleisestikään ole ja tämä on lähinnä tällainen "hei, olen vielä elossa!" -tyylinen blogiviesti. Näin kuukauden ensimmäisenä päivänä on jälleen ihan hyvä kuitenkin muistuttaa itseään siitä, että olen onnistunut käyttämään työkiireitä tekosyynä sille, että en ole käynyt salilla ja [[[tässä kohtaa lausetta sain itseni lopulta raahattua salille - loput on kirjoitettu salikäynnin jälkeen]]] tänäänkin liikkeelle lähtö oli todella todella tuskaista, mutta palkintona odotti virkistäytynyt ja energinen olo!

Laitan tämän nyt tähän, että seuraavalla kerralla salille lähteminen olisi helpompaa: MENE SINNE SALILLE VAIKKA KUINKA LAISKOTTAISI - OLO ON PAREMPI SEN JÄLKEEN KUNHAN VAAN MUISTAT OLLA VETÄMÄTTÄ ITSEÄSI IHAN LOPPUUN! :D

Niin ja palkitsinhan minä vielä itseni tästä suunnattoman kynnyksen ylittämisestä uudella Tupla Shuffle -patukalla, joka odottaa tuossa pöydän reunalla vielä kiltisti sitä, että tsemppaan ja suoritan tänä iltana vielä tämän viikon viidennen työmatkakävelyn :) Kuinka voikaan elämä hymyillä niin paljon enemmän yhden pienen salitauon ansiosta <3