lauantai 23. lokakuuta 2010

Ikinä en enää juo..kse!

Tulin, näin, juoksin. Jonas kysyi tänään saunassa, että mitä opin tästä neljästä viikosta Coopereita? Täytyi vastata, että en kyllä kokenut oppineen tästä tempauksesta yhtään mitään merkittävältä tuntuvaa. Ikävä olla näin negatiivinen, mutta aika vähän tuosta säntäilemisestä oikeasti näytti saavan irti.

Viimeisenä päivänä en jaksanut hirveästi edes tsempata vaan katselin vain jolkotellessani talojen seinille nousevaa aurinkoa.. Tajusin viimeisenä päivänä, että en ollut koko aikaisemman neljän viikon aikana kertaakaan oikeasti edes tajunnut katsoa kuinka kauniissa ympäristössä oikeasti juoksen. Ja tämän tajuttuanikin meinasin unohtaa sen monta kertaa siinä 12 minuutin aikana. Henkihieverissä pinkoessa ja sinikeltaisen heimo ansoja väistellessä ei vain yksinkertaisesti tuntunut mahtuvan aivoihin, että ympäröivä maailma on aivan uskomattoman kaunis.

Mutta ei tuo juokseminen oikeasti ole sen kummempaa tässä suhteessa kuin mikään muukaan. Arkisiin ihanuuksiin vain on ihmisen pienillä aivoilla vaikeata muistaa kiinnittää huomiota kun maailma puskee koko ajan eteen jotain "tärkeämpää".

Aamuherätysten ansiosta tämä "sosiaalisissa" tapahtumissa valvominen tuntuu hitusen verran vaikealta ja taidankin nyt tämän blogiviestin loppuun kirjoittelemisen sijaan keskittyä halaavia muumipeikkoja sisältävän teemukini sisältöön. Juotavaakin on vielä hetkeksi koska olin taas tapani mukaan "tosi helppo asiakas" ja vältin Visan jatkuvan vinguttelemisen hankkimalla kerralla tällaisen:

  
Runsaasti rakkautta tämän mahdollistaneelle ihanalle Timi W:lle ja myös kaikille niille muille Soihdun työntekijöille, jotka joutuvat tätä lappua tavaamaan illan aikana! Olette ihania ja tuotte valoa päivääni - oli kello sitten kaksi yöllä tai ei ;)

PS. Otsikosta huolimatta saatan yrittää löytää jonkun toisen tavan ylläpitää aerobista kuntoa juoksemisen merkeissä, mutta asfalttiviidakon keskellä elävän heikkopolvisen ihmisen lenkkeilyvinkit olisivat kyllä tähän hätään suht tervetulleita! Cooper ei jostain syystä nyt nimittäin taida vähään aikaan maistua ja muut vaihtoehdot on kovin vähissä :(

1 kommentti: