Söpöt kissat voivat olla täysin vastustamattomia

Tuntuu jotenkin oudolta, että huomenna ei tarvitse herätä kahdeksalta juoksemaan. Takaraivossani jokin nalkuttaa, että on väärin olla hereillä vielä tähän aikaan, vaikka kuukausi sitten oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus olla pystyssä vielä pitkälle aamun pikkutunneille.

Ilman suurempia (tietoisia) univajeita olen kuitenkin tänään nukkunut noin 16 tuntia, joten ehkä sitä vielä hetken aikaa voi viimeistellä töitä ja kirjoitella blogiin ennen nukkumatin saapumista. Tällainen ei ole minulle millään tapaa normaalia, mutta kun kalenteri oli tyhjänä ja pitkin päivää väsytti niin mitäpä sitä sen kummemmin vastaan taistelemaan.

Osansa uneliaisuuteen toi kyllä varmasti viikonlopun sokeripitoinen ruokavalio. Ajattelin lauantaina ensiksi sallivani itselleni vain kovat ja imeskeltävät karamellit, mutta lopulta Hello Kitty Pez dispencer osoittautui yksinkertaisesti liian houkuttelevaksi kapistukseksi jäädäkseen kaupan hyllylle :D Pezien ja Turkinpippureiden yhteisvaikutus näytti kuitenkin olevan uneliaisuuden lisäksi keholle muutenkin siinä määrin shokki, että puhtaasta sokerista muistaa taas varmasti hetken aikaa pysyä erossa ;)

Juoksemista seuraavaa haastetta ei ole vielä tiedossa, mutta olen tässä viime aikoina törmännyt muutamaankin otteeseen keskusteluun kiipeilystä ja olen mietiskellyt, että se voisi olla suhteellisen hyvä harrastus kokonaisvaltaiseen lihaskunnon ylläpitoon. Hieman itseäni tuntien voisin kuitenkin olettaa, että edessä on vielä aika paljon keskusteluja ja internetin selailemista asian tiimoilta ennen kuin oikeasti lähden mitään konkreettista tekemään. Viime aikoina on jotenkin tuntunut siltä, että on kovin vähän aikaa tehdä kaikkea tällaista, mutta eiköhän tämä elämä tästä taas vähitellen tasaannu.

Nyt kuitenkin yrittämään sitä silmien sulkemista kun sain viikonlopun aikana lupaamani työtkin "jo" viimeisteltyä.

PS. Teetä tuli tosiaan juotua viikonloppuna aika paljon ja lupasin Timille, että ikuistan tämän toisenkin version, joka taiteiltiin paperin puutteessa pahvilaatikon pohjaan <3

Ikinä en enää juo..kse!

Tulin, näin, juoksin. Jonas kysyi tänään saunassa, että mitä opin tästä neljästä viikosta Coopereita? Täytyi vastata, että en kyllä kokenut oppineen tästä tempauksesta yhtään mitään merkittävältä tuntuvaa. Ikävä olla näin negatiivinen, mutta aika vähän tuosta säntäilemisestä oikeasti näytti saavan irti.

Viimeisenä päivänä en jaksanut hirveästi edes tsempata vaan katselin vain jolkotellessani talojen seinille nousevaa aurinkoa.. Tajusin viimeisenä päivänä, että en ollut koko aikaisemman neljän viikon aikana kertaakaan oikeasti edes tajunnut katsoa kuinka kauniissa ympäristössä oikeasti juoksen. Ja tämän tajuttuanikin meinasin unohtaa sen monta kertaa siinä 12 minuutin aikana. Henkihieverissä pinkoessa ja sinikeltaisen heimo ansoja väistellessä ei vain yksinkertaisesti tuntunut mahtuvan aivoihin, että ympäröivä maailma on aivan uskomattoman kaunis.

Mutta ei tuo juokseminen oikeasti ole sen kummempaa tässä suhteessa kuin mikään muukaan. Arkisiin ihanuuksiin vain on ihmisen pienillä aivoilla vaikeata muistaa kiinnittää huomiota kun maailma puskee koko ajan eteen jotain "tärkeämpää".

Aamuherätysten ansiosta tämä "sosiaalisissa" tapahtumissa valvominen tuntuu hitusen verran vaikealta ja taidankin nyt tämän blogiviestin loppuun kirjoittelemisen sijaan keskittyä halaavia muumipeikkoja sisältävän teemukini sisältöön. Juotavaakin on vielä hetkeksi koska olin taas tapani mukaan "tosi helppo asiakas" ja vältin Visan jatkuvan vinguttelemisen hankkimalla kerralla tällaisen:

  

Runsaasti rakkautta tämän mahdollistaneelle ihanalle Timi W:lle ja myös kaikille niille muille Soihdun työntekijöille, jotka joutuvat tätä lappua tavaamaan illan aikana! Olette ihania ja tuotte valoa päivääni - oli kello sitten kaksi yöllä tai ei ;)

PS. Otsikosta huolimatta saatan yrittää löytää jonkun toisen tavan ylläpitää aerobista kuntoa juoksemisen merkeissä, mutta asfalttiviidakon keskellä elävän heikkopolvisen ihmisen lenkkeilyvinkit olisivat kyllä tähän hätään suht tervetulleita! Cooper ei jostain syystä nyt nimittäin taida vähään aikaan maistua ja muut vaihtoehdot on kovin vähissä :(

Tänään Cooperin testini tulos siirtyi aivan uuteen luokkaan!

Viikonlopun pitkään nukuttujen öiden ja liberaalimman ruokailupolitiikan ansiosta juokseminen tuntui taas sujuvan huomattavasti kevyemmin. Sain pidettyä nopeuden suhteellisen vakiona ja kierroksia kertyi lopulta 13,9 varsin hyvillä fiiliksillä. Mitään dramaattista parannusta ei siis juostujen kierrosten määrässä tapahtunut, mutta siitäkin huolimatta testini tulos osui tänään aivan eri luokkaan kuin eilen!

Täytin nimittäin tänään 30 vuotta ja Cooper testin tuloksia luokittelevissa tauluissa näyttäisin siirtyneen kategoriasta 20v-29v kategoriaan 30v-39v! Tämän seurauksena "Erinomaisen" tuloksen raja laski minulle 2800 metristä 2700 metriin ja jos arvioni kierrokseni pituudesta osuu edes suurin piirtein kohdalleen niin ylitin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni tämän maagisen rajan! Vanheneminen siis todellakin kannattaa! :D

Palkitsin itseni tästä erinomaisesta suorituksesta menemällä juoksulenkin, suihkun ja aamiaisen jälkeen takaisin nukkumaan pariksi tunniksi :) Voin suositella!

Viime viikon uhkailuista huolimatta kävin kuin kävinkin sitten ostamassa sen pipon jo perjantaina ja ehdin viikonloppuna kuromaan rästiin jääneet kävelytkin kiinni. Salillakin tuli viikonloppuna käytyä, joten syntejä ei tähän hätään ole nyt tunnustettavana. Pienen heräämisen jälkeisen chillailun jälkeen verenpaine näytti tänään lukemia 120/71 (58) ja painokin on viikonlopun mokkapala-sushi-pizza-dieetistä huolimatta säilynyt edelleen 74.5 kilossa. Näillä näkymin voin siis vielä hyvällä onnella toivoa näkeväni tämän neljännenkin vuosikymmenen loppuun saakka :)

Mitään mielettömiä kolmen kympin kriisejä ei kyllä ole vielä ollut näköpiirissä, mutta hätkähdyin kyllä hieman kun aamulla eksyin ajattelemaan kuinka paljon kaikkea hienoa viimeiseen 10 vuoteen on mahtunut elämän eri osa-alueilla. Ja parhaassa tapauksessa näitä mahtavia kymmenen vuoden pyrähdyksiä on luvassa elämän varrella vielä useampiakin? Huh!

Tuntuu jotenkin käsittämättömän uskomattomalta.. Miten yhden pienen ihmisen elämään voi mahtua niin paljon hyvää? Ja kiitos! Kiitos kiitos kiitos teille kaikille ihanuuksille, jotka olette olleet näiden vuosien aikana mukanani värittämässä taivaltani! Te olette elämäni suola <3

Minkä näköinen kapseli sinä haluaisit olla?

Miksi kaikki lääkkeet eivät ole näin iloisen näköisiä? Jos minä olisin kapseli niin haluaisin näyttää tismalleen tältä!

Pakkauksen mukaan näillä lääkkeillä ei pitänyt olla mitään mielenterveydellisiä vaikutuksia, mutta minulle tuli ainakin joka aamu hyvä mieli jo pelkästään niiden näkemisestä :D Asiaan tosin saattoi vaikuttaa myös se, että nämä olivat juurikin niitä lääkärin määräyksen varjolla erinomaisen tekosyyn Pepsi Maxin nautiskelulle antavia kapseleita ;)

Hirveästi ei ole tosiaan ehtinyt päivitellä päivien tuntoja, mutta näin viikonlopun alla tuntuu siltä, että voi taas hetkeksi hengähtää. Olen kiltisti edelleen juoksennellut joka aamu ja torstaina sain nostettua kierroksetkin sinne johonkin 13,7 paikkeille todettuani keskiviikkona, että kurinalaisesti tasaisen vauhdin pitämällä meni jo 13,4 kierrosta ilman kärsimyksiä.

Tänään sitten todistin jälleen, että elämä ei ole pelkkää nousujohdetta, enkä ennättänyt 12 minuutissa pyyhältämään edes 13 kierrosta ihan täyteen. Huonona tekosyynä käytän tällä kertaa kovaa ja kylmää tuulta, huonosti nukuttua yötä ja jo lähes normaaliksi muodostuneita liikkuvia työmaa-ajoneuvoesteitä. Todellinen syy oli se, että ei vaan napannut - ei sitten tippaakaan. Huomasin jo kahden ensimmäisen kierroksen aikana tipahtaneeni muutamia sekunteja 13 kierrokseen tarvittavasta ajasta, mutta se ei vain yksinkertaisesti tuntunut tänä aamuna erityisen relevantilta. Edellisen päivän uusien pohjalukemien jälkeen olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että en tänään saa sitä kuitenkaan parannettua, joten millään ei sitten näyttänyt enää olevan sen jälkeen merkitystä. Paremmalla onnella siis ensi viikkoon!

En tiedä ehdinkö pahemmin viikonlopun aikana blogia enää päivittelemään kun näytän jo näin varhaisessa vaiheessa perjantaita siirtyneen vapaalle sillä verukkeella, että "kyllä ne viimeiset työt ehtii sitten viikonlopunkin aikana jossain kohtaa tekemään", joten tunnustetaan nyt jo hyvissä ajoin etukäteen, että tältä viikolta jää varmaan kävelyt normaalista vähän vajaiksi ja toinen salikertakin tulee taas kerran hoidettua vasta viikonlopun aikana. Jätin nimittäin piponi fiksuna poikana torstaina metroon ja tuolla on kyllä jo niin kylmä, että ennen pipokauppareissua ei kävelystä kannata edes unelmoida.. Ja kun tietää kuinka äärimmäisen innokas vaatteiden shoppailija minä nykyään olen niin pipon hankinnassa voi mennä tovi jos toinenkin ;(

Mutta näistä fiiliksistä päätellen hieman latautumista mahdollistava viikonloppu tuli siis varsin erinomaiseen kohtaan :) Iloitkaamme siitä! :)

Kuinka usein sinä löydät elämästäsi motivationaalisen korrelaation?

Luin eilen interwebsistä, että VO2 max, eli hapenottokyvyn mittaamiseen käytetty suure korreloi suhteellisen hyvin Cooperin testin tulosten kanssa kaavalla VO2 max = ( d12 - 504.9 ) / 44.73. Tämä oli mielestäni äärimmäisen kiehtovaa ja siitä innostuneena löysin itsestäni hitusen verran enemmän motivaatiota todellisen maksimin kartoittamiseen kuin aikaisempina päivinä. Kuinka usein te löydätte elämästänne motivationaalisia korrelaatioita? :D

Tämän aamun tulos oli noin 13,5 (uuden reitin mukaista) kierrosta ja täytyy kyllä sanoa, että hirvittävästi enempää en olisi itsestäni saanut tähän hätään irti revittyä. Janne tosin nauroi mulle ja kertoi, että Cooperissa on oikeasti juostu vasta sitten kun 12 minuutin päätyttyä luuhistuu maahan, mutta ainakin mä kuvittelin antaneeni lähes kaikkeni ;)

Pyrin siis pitämään vauhtini mahdollisimman tasaisena siinä pisteessä missä vielä juuri kykenin ylläpitämään puuskuttamaan sisääni tasaisesti ilmaa. Hengästyminen alkoi suhteellisen aikaisessa vaiheessa juoksemista ja lenkki tuntui paljon rankemmalta kuin edellisenä päivänä juostu 13,2 kierrosta. Aika pienestä se siis on kiinni kuinka ikävältä tuo juokseminen tuntuu. Saa nähdä löytyykö huomenna enää motivaatiota edes lähelle samaan suoritukseen.

En erinäisistä syistä ole oikein ennättänyt raportoimaan fiiliksiäni viime viikon torstain jälkeen, joten mainittakoon tässä nyt vielä, että viime viikolla kävelyitä ja salireissuja tuli normaalisti (vaikka toinen sali tulikin käytyä vasta sunnuntaina) ja perjantain viimeinen lenkki meni kutakuinkin samoilla kierrosluvuilla kuin torstaikin, eli tasan 13 kierrosta. Viime perjantaina taisin jopa jäädä muutaman askeleen jälkeen torstain tuloksesta, sillä kämmäsin ilmeisesti jotenkin kierrosnopeuksien vahtimisessa ja päästäkseni torstain tulokseen jouduin juoksemaan pari viimeistä kierrosta niin eläimellistä vauhtia, että loppurutistus jäi pari askelta vajaaksi 13 kierroksesta.

Tänään aamulla painoin 74,5 ennen juoksulenkkiä ja 74,2 lenkin jälkeen. Mitään hirveän luotettavia nämä mittaukset eivät taaskaan ole, sillä viikonloppu oli jälleen hitusen epänormaali. Perjantai-illan jälkeen pääsin esimerkiksi kotiin vasta 8:05 aamulla, joka vähän nauratti siinä valossa, että tässä on nyt kaksi viikkoa pidetty tällä haasteella heräämisaika tasaisesti siinä 7:00 ja 8:00 välissä ;) Onnistuin kuitenkin lopulta taistelemaan unirytmin takaisin normaaliksi maanantaita varten, mutta kaiken tavallisesta poikkeavan keskellä juominen ja syöminen ei kyllä ole noudattanut oikein mitään kaavaa viikonlopun jälkeenkään. Katsotaan nyt jos saisi vaikka ensi viikkoon mennessä elämän taas vähän normalisoitua niin, että verenpaineidenkin mittaamisesta olisi edes jotain iloa.

Omaksi hämmästyksekseni en ole muuten vieläkään tarvinnut kertaakaan herätyskelloa herätäkseni kahdeksaksi vaan luonnollinen herääminen on tapahtunut aina (enemmän tai vähemmän tokkurassa) joskus siinä seitsemän ja kahdeksan välissä. Pariin otteeseen on kyllä sitten tarvinnut vähän ottaa univelkoja takaisin pienillä nokosilla lenkin jälkeen, mutta aamuherätyksien kanssa ei ole ollut ongelmaa. Pitäisikö tästä vetää joku sellainen johtopäätös, että kehoni unirytmi olisi oikeasti sidoksissa tuohon kellonaikaan vai olenko vain edelleen jotenkin niin armottoman stressaantunut psyykkisesti tulevasta juoksusta, että keho reagoi heräämällä ajoissa?

PS. Lääkäri määräsi, että mun pitää ottaa lääkkeiden kanssa aamuisin jotain hapanta juotavaa - niin kuin esimerkiksi limpparia! Eli Pepsi Max addiktiokierre - täältä tullaan taas! :D Olinkin jo yllättävän monta viikkoa ostamatta sitä niin kotiin kuin myös toimistolle, mutta kun kerran ihan lääkärin määräyksellä pitää niin... ;)

Aiheuttako piza kuolemaa - the definitive answer

Blogiini on onnekkaasti Google analyticsin mukaan löydetty 3.10. hakukriteereillä "aiheuttako piza kuolemaa".

Kysymyshän on luonnollisesti täysin validi, mutta pelkään pahoin, että en ole käsitellyt tätä aihetta vielä riittävän kattavasti ja koherentisti, jotta myös rakasta äidinkieltämme hieman taittaen taitavat herran luomukset kykenisivät sen sisäistämään.

Vastaus kysymykseen on "KYLLÄ". Nykytietämyksemme valossa piza todellakin aiheutta kuolemaa.

Nyt voimme vain jäädä jännityksellä odottamaan kuinka monen lähipizzerian ovet sulkeutuvat ensi viikolla tämän skandaalinomaisen uutisen johdosta ja kuinka paljon eduskuntatalon portaille ilmestyy huomisesta lähtien pizan tappavia vaaroja vastaan protestoivia aktiivisia kansalaisia. Ja koska maassa on opittu toimimaan maan tavalla, oletetaan myös turkkilaisperäisten pizalobbareiden määrän eduskuntatalon käytävillä lisääntyvän räjähdysmäisesti valtakunnan pizamoguleiden yhdistäessä vuosien varrella tiskin alitse pimitetyistä varoista kerrytettyjen sotakirstujensa voimat.

Asiasta lisää päivän Iltalehden sivuilla, jossa kansalaiset voivat äänestää tuntuuko tämä tieteellisesti todistettu fakta heistä väärältä vai ei, seuraavassa Seitsemän Päivää -lehdessä luvassa 13 sivun extra, jossa on poliisin tutkinta-arkistoista vuotaneita häpeilemättömiä kuvia Matista syöttämässä Merville pizaa ja keskusteluun voi toki osallistua nimimerkin takaa laatujournalismin historiaa kunnioittavien tapatilaajien varoista kustannetulla Helsingin Sanomien nettipalstalla.

Elämme jännittäviä aikoja, rakkaat veljeni ja sisareni.

Luovutin

Hyvä sinikeltainen heimo,

Uuttera työnne on nyt vihdoinkin palkittu. Olette viimeiset kaksi viikkoa tehneet päivä päivältä juoksemisestani vaikeampaa levittämällä erilaisia kivikasojanne, kaivelemalla käsittämättömiä kuoppia sekä asettelemalla kaivuukalustoanne strategisiin paikkoihin. Kun tänä aamuna savuin paikalle ihailemaan kättenne viimeistä työtä, tuota hienoa strategisesti juoksureitilleni aseteltua betoniporsasta, ymmärsin vihdoinkin, että minun on luovutettava.

Vaihdoin siis juoksureittiä ja sen sijaan, että kiertäisin kaksi isoa kivikasaa kallioiden kautta, puikkelehdinkin vain kaivinkoneen ja hiekkakasojen välistä melkein tasaista maata. Tämä teki kierroksistani aivan erilaisia kun enää ei tarvinnut hyppiä kivisten vallihautojen ylitse tai kiertää melkein metrin nousua tuovien kallioiden kautta. Reitin helpottumisen lisäksi myös matka lyheni muutamilla metreillä, eivätkä nämä uudet kierrokset siis ole enää millään tavoin vertailukelpoisia vanhojen kierrosten kanssa. Tilanne oli kuitenkin riistäytynyt niin pahasti käsistä, että vaihtoehtoja ei enää ollut.

Näitä uusia kierroksia juoksin tänä aamuna aika pitkälti tasan 13. Parilla viimeisellä kierroksella sai vähän kiriä, että nämä 13 tulivat täyteen, mutta olo ei silti ollut erityisen kuollut lenkin jälkeen. Jonkinlaista etäistä ja onttoa vatsan pistämistä aloin kokea jossain kahdeksannen kierroksen kohdalla, mutta se oli niin vähäistä, että sitä tuskin edes huomasi. Ei se juokseminen nyt vieläkään mitään kivaa ollut, mutta kun oli taas matkassa positiivisella mielellä niin homma ei tuntunut ollenkaan pahalta :)

Aikaa koko touhuun kuitenkin kuluu vatteiden vaihtojen ja paikalle siirtymisten kanssa edelleen vähintään puoli tuntia aamussa, joten ei tästä kyllä varmaan mitään pysyvää elämänrutiinia ole tulossa. Vähän tuntuu siltä, että tämän neljän viikon haasteen jälkeen juokseminen saattaa ilman jotain systematiikkaa jäädä taas kokonaan ohjelmasta, mutta sitä pitää katsoa sitten. 11 kertaa vielä jäljellä, joten eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa ;)

Elämä ei ole pelkkää nousukautta

Sinikeltainen heimo oli taas tehnyt juoksemisesta astetta vaikeampaa levittämällä kivikasaansa yhä pidemmälle juoksureittini eteen ja möyrimällä ylitettävää kivikkoa entistäkin epätasaisemmaksi. Jos todennäköisyys ei olisi niin suunnaton sille, että ei niitä ihan oikeasti kiinnosta pätkän vertaa niin väittäisin niiden nakertavan motivaatiotani ihan tarkoituksella päivä päivältä. Mitään loogista syytä sille kasan levittämiselle en nimittäin ihan oikeasti ole keksinyt. Tänään sain myös kunnian kiertää parilla kierroksella sopivasti tielleni parkkeerattua kaivinkonetta, eikä juokseminen näiden iloisten yllätysten ja lyhyesti nukutun yön seurauksena vain yksinkertaisesti napannut tipan tippaa.

Jolkottelin siinä sitten kiltisti 11,2 kierrosta 12 minuutissa ja vaikka ehdin kyllä hieman hengästymään niin ei sitä kyllä tullut painettua itsestään oikein mitään irti. Jolkottelin siinä sitten vielä kotimatkankin portaita lukuunottamatta kun kerran sillä tahdilla liikkuminen ei tuntunut missään ja halusi vain nopeasti suihkuun sekä aamiaiselle.

Jos tästä nyt jotain positiivista pitäisi hakea niin vielä viikko sitten samalla tahdilla kirmaamisen jälkeen puuskutin sydänkohtauksen partaalla kuin höyryveturi ja nyt esteiden seassa pomppiminen otti lähinnä vain aivoon - fyysistä kehittymistä on siis ainakin selkeästi havaittavissa, vaikka henkisesti olenkin kokenut jonkin sortin regression ;) Tällaisella velttoilulla ei kyllä kannata tulosten kehittymisestä edes unelmoida, mutta en kyllä tiedä oliko se edes koko homman pääasiallisena tarkoituksena.

Näin jälkeenpäin kun mietin eilistä salireissua niin se otti kyllä selkeästi huomattavasti enemmän lihasten kuin kestävyyden päälle. Isolta osalta tähän kyllä vaikuttaa varmasti myös se, että teen nyt kaksiosaista ohjelmaa salilla ja siinä saa aika paljon vähemmällä rehkimisellä ne treenattavat lihakset spagetiksi, mutta ehkä se kuntokin on tässä aamun säntäilyjen lomassa jo ehtinyt vähän nousta. On se kummallista mitä reilussa viikossa saa itselleen tehtyä kun vaan muutaman kerran työntää itsensä kuoleman rajamaille ;)

Mutta huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet! Eiköhän ne fiilikset ole silloin jo hitusen verran korkeammalla :)

PS. Voi hyvänen aika minkä polemiikin nuo mussut oikein saivatkaan Facebookissa aikaan eilisen entryn kysymyksen pohjalta :D Ajattelin, että jos joku nyt tuon kevyen kysymyksen äärellä pysähtyy edes hetkeksi pohtimaan elämänsä valintoja niin ei siitä hirveästi haittaakaan olisi, mutta ilmeisesti näitä "sinä" -muodossa esitettyjä kysymyksiä pitää alkaa viljelemään useamminkin kun kerran kirvoittavat noin paljon mielipiteitä :D Tulevilla viikoilla siis luvassa lisää "itsessä kylpevää arvolatailua" kuten "Miksi sinä syöt niin huonosti?", "Miksi sinä harrastat niin vähän liikuntaa?", "Miksi sinä et tee elämästäsi onnellisempaa?", "Miksi sinä rakastat niin vähän lähimmäisiäsi?", "Miksi sinä et ole poliittisesti aktiivisempi?", "Miksi sinä lahjoitat niin vähän rahaa hyväntekeväisyyteen?" ja "Miksi sinä käytät sukkia kun voisit asua viidakossa?"!

Miksi sinä et asu kävelymatkan päässä työpaikastasi?

Raejuusto ja loimulohi oli täyttävää ja hyvää. Kierroksia meni 12,2 ja pistämään alkoi vasta viimeisellä kierroksella. Kävelin töihin ja takaisin sekä kävin salilla. Niin ja aamulla laitoin vahingossa liikaa jätskiä SEMENiin, mutta eiköhän tuo päivän reippailu vähän kompensoi :) Dracula pillerit ovat myös hyvin addiktoivia :D

Työmatkakävelyiden jälkeen on taas mielessä, että onpa ihanaa asua niin lähellä työpaikkaa, että ei tarvitse säätää julkisten kulkuvälineiden tai oman auton kanssa. Oikeastaan tuntuu jopa melkein hassulta, että niin harva on järjestänyt elämänsä tällä tavalla.

Kai se on kuitenkin pätkätyö-, perhe- ja omistusasuntokulttuurin keskellä ihan ymmärrettävää. Oman suolansa soppaan tuo varmasti myös se, että ihmiset keräävät ympärilleen niin paljon krääsää, että muuttaminen tuntuu varmasti jo ajatuksena täysin mielettömältä projektilta. Mutta kuinka moni oikeasti laskee yhtälöön mukaan päivittäisiin työmatkoihin kuluvaa rahaa ja aikaa taikka matkalla istumisen vaikutusta terveydelle verrattuna reippaaseen työmatkakävelyyn raittiissa ilmassa?

Miksi sinä et asu kävelymatkan päässä työpaikastasi?

Lepää rauhassa kermainen kanasein

Kovin se juoksu tuntui taas alkuun sujuvan kevyesti, mutta viime viikosta viisastuneena yritin kuitenkin taas hillitä itseni siihen minuutin kierrosaikaan. Siinä yhdeksännen kierroksen kohdalla tämä hillitseminen alkoikin jo tuntumaan suhteellisen fiksulta valinnalta kun jossain kohtaa sisukaluja alkoi taas pistämään niin vietävästi. Pystyin kuitenkin siitä huolimatta ylläpitämään sitä minuutin kierrosaikaa loppuun saakka ja 12 kierrosta oli täynnä ajassa 11:55. Juoksin sen viimeiset viisi sekuntia kohti portaita, sillä kolmastoista kierros ei jostain syystä enää houkutellut ja viralliseksi tulokseksi arvioisin täten noin 12,1 kierrosta.

Hirveästi ei tulos siis perjantaisesta parantunut, mutta eipä sillä niin väliä. Voisin esimerkiksi vaikka syyttää sitä, että sinikeltainen heimo on askel askeleelta yrittänyt tehdä juoksemisestani vaikeampaa kaivelemalla jos jonkinlaisia ojia juoksureitilleni. Tällä kertaa he olivat selkeästi ihan tarkoituksella kasanneet ylimääräisen kiviesteen sille pienelle polulle, joka kivetetyn ojan ja suunnattoman kivikasan vierelle oli vielä perjantaina jäänyt :D Saa nähdä mikä on huomisen tekosyy ;)

Paino oli tänään aamusta jotain 75,2kg, eli viikonlopun draculapilleri-suklaa-pizza-jäätelö-dieetti on siis selkeästi toiminut! :D Tuossa sekamelskassa on kuitenkin se positiivinen puoli, että ainakin tietää mitä tunkee sisäänsä ja vaikka sitä ei ihan tuhannessa kilokalorissa per päivä pysyttykään niin kuitenkin aika lähellä joka päivä. Töihin päästyä sitä eksyi taas heti Satkariin, jossa perinteinen lounasannos oli korvattu seisovalla pöydällä, joten tokihan sitä tuli sitten ahdettua sisäänsä vähintäänkin se kokonainen annos, ellei jopa enemmänkin. Eikä rehellisesti sanottuna pienintäkään aavistusta paljonko siitä sai energiaa.

Seisovasta pöydästä ei luonnollisesti myöskään enää oteta puolikasta annosta mukaan, joten se siitä vakilounaspaikasta. Taitaa olla taas hetken aikaa helppoa raejuustokuuria edessä. Todella hyväähän se Satkarin ruoka oli ja voin toki suositella sitä erinomaisena nepalilaisena buffettina 8,70 euron hintaan jos ruokailutottumukset kestää buffet-ruokailun ikeen. Allekirjoittanut kuitenkin joutuu vastedes passaamaan :(

Otetaan siis loppuun vielä pieni hiljainen hetki Satkarin lounaskermakanojen ja mukavan tarjoilijaneidin muistolle. ... R.I.P.

Viikon lopussa seisoo hyvä alku seuraavalle viikolle

Eilen oli sen verran kiirettä töissä, että ei aamupäivitys mahtunut ohjelmaan, mutta ei kyllä voi sanoa, että tänäänkään hirvittävästi inspiroisi loruilla. Pääsin eilen aamulla juostessa tasan 12 kokonaisen kierroksen etappiin skarppaamalla viimeisen kierroksen jäljellä olevassa 55 sekunnissa. Se antaa hyvän lähtöpisteen seuraavalle viikolle kun tietää, että käytännössä mikään kierroksista ei saa viedä yli minuuttia tai tuloksen parantaminen on mahdotonta.

Ensimmäinen viikko on kuitenkin nyt kunnialla takana ja edessä on pari päivää palautumiselle. Ei kyllä ole sellainen olo, että ihan hirveästi palautumista kaipaisi kun pahimmat lihaskivut on parin ekan päivän jälkeen alkaneet aika hyvin katoamaan jo siinä vuorokaudessakin, mutta ei tuo juokseminen kyllä oikeasti niin kivaa ole, että sitä ehdoin tahdoin pitäisi viikonloppunakin lähteä runnomaan ;) Pidetään nyt siis ansaittu kahden päivän loma ja katsotaan millainen on fiilis sitten taas alkuviikosta.

Tilanneraporttina tämän päivän aamumittauksilla verenpaine 121/82 (59) ja paino 76.2kg eilisestä perjantaipizzasta huolimatta. Viikon saldoksi kertyi 5 työmatkakävelyä ja vain yksi salikerta, mutta ajattelin sen toisen saleilun hoitaa kyllä vielä tässä viikonlopun aikana.