Omintakeisuuden multihuipentuma

Hele on mun idoli.

..tai sitten mä olen muuten vain kovin laiska nimetessäni blogini tismalleen samalla tavalla ja muodostaessani blogini osoitteen tismalleen samalla tavalla. Originaliteettini ja mielettömän viitseliäisyyteni tuomia tunnontuskia ei hirvittävästi helpota sekään, että koko blogi on pystyssä siksi, että haluan tehdän juuri niin kuin Hele tekee. 

Hele nimittäin on luvannut tiputtaa kymmenen kiloa painoa neljässä kuukaudessa. Minäkin lupaan nyt saman. Lupaan myös Helen tavoin blogata syömiseni ja liikuntani tähän blogiin kunnes kesä tulee ja tavoite on saavutettu. Epäonnistuminen ei ole vaihtoehto.

Miksi?

Yksinkertaisesti siksi, että lomailtuani pari viikkoa totesi rakkahin ystäväni henkilövaaka jälleen kerran, että Antti on ylittänyt maagisen 180 senttimetrisen mieshenkilön lievän ylipainon maagisen rajan (81 kiloa), joka laittaa herätyskellot soimaan päässäni. Pääasiassa tämä huolettaa minua terveydellisistä syistä, mutta kaipaisin kyllä myös peilistä tuijottavan olennon olevan vähän vähemmän pyöreäposkinen.

Veikkaan, että suunnitelmani strategiaksi täsmentyy vähän matkan varrella, mutta ounastelen jo nyt sen sisältävän runsaasti kävelyä kodin ja työpaikan välillä (Sörnäinen-Kamppi: 3km), runsaasti dieettilimonaadeja sekä ruokailun merkittävää vähentämistä. Voisin myös oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilla miltä tuo Helen herkkulakko tuntuu, vaikka tiedänkin sen olevan ehdottomasti tämän koitoksen tuskallisin osuus.

Näillä siis lähdetään. Ensimmäinen kontrollipunnitus ja tämän päivän evästykset seuraavat kunhan pääsen illalla kotiin. Wish me luck!

PS. Helen layouttia en kehdannut varastaa, vaikka kyllä sekin mielessä käväisi :D Jossakin sen selkärangan on kuitenkin oltava, oli se sitten kuinka heikko tahansa ;)