Sairasta touhua

Kipeänä...

En edes muista koska olisin viimeksi kokenut sellaista liman invaasiota ja tukkoisuuden multihuipennusta, joka kurkkukipuani seurasi. Olen tehnyt parhaani parantumisen eteen tunkemalla itseeni ruokaa, vaikka välillä ruokahalu on tuntunut muuttaneen jollekin aivan toiselle planeetalle.. Liikuntaa ei luonnollisesti ole tullut harrastettua juuri nimeksikään, vaikka olenkin joka päivä väkisin vääntänyt itseni pienelle kävelylle läpiympäristöön mökkihöperyyden torjumiseksi. Pääosin päivät ovat kuluneet sängyn pohjalla, milloin nukkuen ja milloin podcastien, sarjojen ja leffojen turruttaessa aivojani..

Mutta nyt elämä alkaa vähitellen voittamaan ja on taas aika tunnustaa syntinsä internetin ihmemaan kansalaisille. En ole vieläkään sortunut karkkeihin, kekseihin, sipseihin tai leivoksiin, mutta ei tätä elämöintiäni mitenkään erityisen esimerkilliseksi ole voinut kuvailla. Sairauteni varjolla olen sortunut lipsumaan runsaan hiilihydraattipitoiseen ruokavalioon, enkä ole tästä mitenkään erityisen ylpeä. Tämän vaikutukset yleiseen olotilaan eivät oikein ole objektiivisesti raportoitavissa kaiken tämän liman keskeltä, mutta ainakin tänään, vähän paremmassa kunnossa ollessani, sitä on huomannut useammin kaipaavansa jotain pientä välipalaa.. Tai sitten vain haluan hirvittävän kovasti, että käsitykseni insuliiniresponssista ja sen vaikutuksesta verensokeriin pitäisi paikkaansa ja kuvittelen kaiken ;)

Tässä vaiheessa blogikirjoitusta lasken edellisestä kirjoituksesta kuluneet päivät, että saisin edes jotain ruokalistaa kaavittua mieleni syövereistä ja minut pysäyttää aika monumentaalinen imiö: Olen ollut jo viisi päivää tekemättä töitä (niitä muutamaa pakollista nakkia ja töiden takia kuunneltuja podcasteja ei lasketa :D).

Oikeastaan tätä ilmiötäkin enemmän minua ihmetyttää se kuinka hyvä olo minulla on. Ei syyllisyyttä, ei painetta, ei stressiä tekemättömistä töistä.. Kyllähän nuo ajatukset tuon tuosta ovat mielessä.. Ja nyt kun tunnen hennon kylmän hien nousevan otsalleni istuessani keittiössä tätä kirjoittamassa, tuntuu ajatus jälkitaudista ja vielä pidempään pedissä lojumisesta todella ikävältä.. Mutta jostakin syystä oloni on silti seesteinen ja rauhallinen.

Asiaan vaikuttaa varmasti useitakin tekijöitä, joita en nyt tässä lähde spekuloimaan, mutta voin sanoa olevani onnellinen siitä, että juuri nyt tällä hetkellä, juuri nyt tässä elämäntilanteessa nämä tekijät ovat läsnä.

Ja sitten siihen muistin kaiveluun.. Ei ole oikein ollut motivaatiota kirjata näitä hirvittävän tarkkaan ylös, joten tulevat vähän mutu-tuntumalta muistista:

La: Big Mac plussa -ateria zero colalla ( oli kuulemma saatava sellainen ihan kaamea promolasi :D ). Kolme Primulan Ruismarkkaa Oivariinilla sekä Oltermannilla. Kävelin melkein kotoa Hakaniemen Mc Donaldsille ja sieltä kotiin.

Pe: Kävelin Jannen kanssa alkoon, kauppaan ja takaisin. Söin kolme tortillaa, joissa oli välissä porkkana-sipuli-kana-siemen-paistosta, creme fraichea, salsaa ja ananasta. Taisin syödä myös yhden ruismarkan voilla ja juustolla ja saunassa nautiskelin yhden Cidraie-siiderin, josta sain välittömän päänsäryn :D. Myöhään illalla kävelin kotoa melkein kotiin.

To: Söin viimeisen annoksen aikaisemmin jääkaappiin tunkemaani gourmet-pastaa (haha). Söin kolme karjalanpiirakkaa voilla ja juustolla. Illalla kävin pienellä hiljaisella kävelyllä Hakaniemen rannassa, koska pää ei enää kestänyt kotona makaamista. Kotimatkalla nappasin vielä huoltoasemalta danone juomajugurtin ja riisifrutin, jotka söin iltapalaksi.

Ke: Söin kaksi annosta edellisen päivän paistostani pastan kera sekä kolme karjalanpiirakkaa voilla ja juustolla. Ainoa liikunta oli käväisy takapihan huoltoasemalla poimimassa kyseiset karjalanpiirakat.

Näiden lisäksi huomaan nyt muistia kaivellessani unohtaneeni tiistain ruokalistasta yhden paahtoleivän juuston ja voin kera, jonka ahmin ennen ruoanlaittoa, että jaksoin edes aloittaa :D

Ja ennen kuin joku ehtii kysymään niin "melkein kotona" on Hakaniemessä, suurinpiirtein Näkinsillan juurella, reittioppaan mukaan noin 0,9 km kotoa. Ei tarvita mitään mieletöntä ruudinkeksijää päättelemään liikuntakertomuksistani, että siellä asuu joku tyttö, jonka vieressä on ihan mukava nukkua. Kiitän ja virtuaalikumarran syvästi viime viikkojen mukavasta ja rauhoittavasta kävelyseurasta sekä yritän vastaisuuden varalle keksiä jonkun pseudonyymin tälle tyttöselle, jonka etunimi on ikäväksemme jo tässä blogissa varattu aivan toiselle henkilölle :D