Elämä ei ole pelkkää nousukautta

Sinikeltainen heimo oli taas tehnyt juoksemisesta astetta vaikeampaa levittämällä kivikasaansa yhä pidemmälle juoksureittini eteen ja möyrimällä ylitettävää kivikkoa entistäkin epätasaisemmaksi. Jos todennäköisyys ei olisi niin suunnaton sille, että ei niitä ihan oikeasti kiinnosta pätkän vertaa niin väittäisin niiden nakertavan motivaatiotani ihan tarkoituksella päivä päivältä. Mitään loogista syytä sille kasan levittämiselle en nimittäin ihan oikeasti ole keksinyt. Tänään sain myös kunnian kiertää parilla kierroksella sopivasti tielleni parkkeerattua kaivinkonetta, eikä juokseminen näiden iloisten yllätysten ja lyhyesti nukutun yön seurauksena vain yksinkertaisesti napannut tipan tippaa.

Jolkottelin siinä sitten kiltisti 11,2 kierrosta 12 minuutissa ja vaikka ehdin kyllä hieman hengästymään niin ei sitä kyllä tullut painettua itsestään oikein mitään irti. Jolkottelin siinä sitten vielä kotimatkankin portaita lukuunottamatta kun kerran sillä tahdilla liikkuminen ei tuntunut missään ja halusi vain nopeasti suihkuun sekä aamiaiselle.

Jos tästä nyt jotain positiivista pitäisi hakea niin vielä viikko sitten samalla tahdilla kirmaamisen jälkeen puuskutin sydänkohtauksen partaalla kuin höyryveturi ja nyt esteiden seassa pomppiminen otti lähinnä vain aivoon - fyysistä kehittymistä on siis ainakin selkeästi havaittavissa, vaikka henkisesti olenkin kokenut jonkin sortin regression ;) Tällaisella velttoilulla ei kyllä kannata tulosten kehittymisestä edes unelmoida, mutta en kyllä tiedä oliko se edes koko homman pääasiallisena tarkoituksena.

Näin jälkeenpäin kun mietin eilistä salireissua niin se otti kyllä selkeästi huomattavasti enemmän lihasten kuin kestävyyden päälle. Isolta osalta tähän kyllä vaikuttaa varmasti myös se, että teen nyt kaksiosaista ohjelmaa salilla ja siinä saa aika paljon vähemmällä rehkimisellä ne treenattavat lihakset spagetiksi, mutta ehkä se kuntokin on tässä aamun säntäilyjen lomassa jo ehtinyt vähän nousta. On se kummallista mitä reilussa viikossa saa itselleen tehtyä kun vaan muutaman kerran työntää itsensä kuoleman rajamaille ;)

Mutta huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet! Eiköhän ne fiilikset ole silloin jo hitusen verran korkeammalla :)

PS. Voi hyvänen aika minkä polemiikin nuo mussut oikein saivatkaan Facebookissa aikaan eilisen entryn kysymyksen pohjalta :D Ajattelin, että jos joku nyt tuon kevyen kysymyksen äärellä pysähtyy edes hetkeksi pohtimaan elämänsä valintoja niin ei siitä hirveästi haittaakaan olisi, mutta ilmeisesti näitä "sinä" -muodossa esitettyjä kysymyksiä pitää alkaa viljelemään useamminkin kun kerran kirvoittavat noin paljon mielipiteitä :D Tulevilla viikoilla siis luvassa lisää "itsessä kylpevää arvolatailua" kuten "Miksi sinä syöt niin huonosti?", "Miksi sinä harrastat niin vähän liikuntaa?", "Miksi sinä et tee elämästäsi onnellisempaa?", "Miksi sinä rakastat niin vähän lähimmäisiäsi?", "Miksi sinä et ole poliittisesti aktiivisempi?", "Miksi sinä lahjoitat niin vähän rahaa hyväntekeväisyyteen?" ja "Miksi sinä käytät sukkia kun voisit asua viidakossa?"!