torstai 5. maaliskuuta 2009

Bisnestä niin kuin epätavallisestikin

Ensimmäinen kahden päivän entry! (hey.. jostain munkin on ne elämäni virstanpylväät poimittava..)

Torstaina en päässyt toimistolle ollenkaan. Tein töitä superergonomisesta työpisteestäni kotoa ja vaikka kovasti uhkailin pitkin päivää, ei lähtemisestä vain yksinkertaisesti tullut mitään. No sain kyllä töitä aikaiseksi, joten mikäs siinä, kun meillä taisi moni muukin olla poissa toimistolta ko. päivänä. Säästinpähän aikaa matkoissa (eikä sitten tullut liikuttuakaan yhtään :( )

Vedin kyseisenä päivänä Aamiaiseksi kaksi kananmunaa siemenillä ja puoli pakettia (60g) filee pekonia. Päivälliseksi söin kaksi ProFeel -jugurttia. ja illalliseksi 60g Manchego -juustoa ja omenan.

Illalla kokeilin vielä varmuudeksi, että tarjoaako Googlen viimeinen oljenkorsi minulle sen mitä kaipaan ja kas kummaa - Googlen App Engine on oikeasti paras juttu sitten viipaloidun leivän! En hirveästi ehtinyt tutustua, mutta pyöräytin nopeasti tällaisen: http://haasteet.appspot.com/
Perjantai on taas tähän saakka kulunut hyvinkin pitkälti heräämisestä tähän hetkeen töissä. Ok.. Täytyy myöntää, että se, että pyysin kauppareissulla Alkon kassaneitokaista toimistolle työpäivän jatkoille, hän ihan oikeasti ilmestyi paikalle, jonka jälkeen hän osoittautui viinin ääressä erinomaiseksi persoonaksi ja tarjosimme neidille meidän yhden projektin hostess-paikkaa, oli ehkä sillain semisti ohi mun normaalin työnkuvan.. Mutta töissä kuitenkin ;) Jotenkin se rekrytointikin on hiodettava! ;D
Noh.. Mutta nopeasti vielä ne tärkeimmät.. Eli aamulla kävelin töihin ja aamiaiseksi vedin pinaattikeitto siemenillä, päivälliseksi puristin itselleni ison appelsiinin hedelmälihoineen ja illaliseksi join pari desiä kuivaa valkoviiniä sekä söin 125g tuorejuustoa ja 70g porsaanfileleikettä. Olen lisäksi toivottavasti saamassa piakkoin erinomaista seuraa, joten viiniä saattaa epähuomiossa kulua vielä hitusen lisääkin.. Päivitän vaikka tätä postausta jos vahingossa sorrun ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti