maanantai 2. maaliskuuta 2009

Sunnuntaikooma

En ole oikeastaan tuntenut tänään oloani missään vaiheessa erityisen energiattomaksi, mutta onnistuin kuitenkin olemaan tekemättä tänään oikeastaan yhtään mitään.

Pientä harrasteohjelmointia, leffoja, saunomista ja tuttujen kanssa verkossa turisemista - siinä oli koomaisen sunnuntaini sisältö. Kertaakaan en edes ovesta poistunut pihalle.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että ruokailunikin on koostunut lähinnä eilisen jämistä sekä muista asunnosta löytyvistä eineksistä:

Saarioisten pinaattikeitto (300g) + iso läjä pellavan- ja auringonkukansiemeniä aamiaiseksi, leffojen kanssa omena, hitusen dippiä sekä käytännössä kaikki jämäporkkanat ja jämätomaatit mitä käsiini sain. Näitä vihanneksia oli oikeasti aika paljon.. Arvioisin 300g tomaatteja ja 700g porkkanoita. Tämänlisäksi söin vielä illalla yhteensä noin 5 cm siivun Manchego juustoa ja nesteytystä olen hoitanut pitkin päivää vedellä sekä Pepsi Maxilla.

Tästä kämpästäpoistumattomuudesta viisastuneena voisin yrittää tulevaisuudessa jo etukäteen suunnitella jotain kävelylenkkejä päivääni, mikäli näyttää siltä, että sopivia hyötyliikuntamahdollisuuksia ei ole näköpiirissä. Onneksi huomenna voi jo heti aamusta kävellä töihin, että ei mene ihan vätystelyksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti