torstai 26. maaliskuuta 2009

Elämää ei kestä ilman keittoa

Aamulla söin Pro Feel jugurtin siemenillä.

Päivällä söin Saarioisten uuden Thai Kanakeiton siemenillä. Se oli yllättävän syötävää valmiskeitoksi.

Illemmalla kävin Markuksen kanssa Orchidissa syömässä ison kookoskermaisen kanakeiton - olisiko siinä ollut vähän punaista curryakin, en muista..

Illalla söin Saarioisten tomaattikeiton.

Kolmasti keittoa päivässä pitää miehen tiellä!

Koska meidän suunnitelmat ja aikataulut vähän muuttui niin musta tuntuu siltä, että kävelen vielä tänään kotiin, enkä tee aiotusti töitä koko yötä. Kävelin aamulla myös kotoa toimistolle, joten tulee siis ehkä vähän otettua takaisin tuota alkuviikon vätystelyä...

Tein myös aamulla torstaiaamun kontrollipunnituksen ja vaaka kertoi minulle, että painoin 76,8 kg. Viimeisen kahden viikon aikana painoa on siis tippunut noin 2,4 kg. Tulos on mielestäni yllättävän hyvä kun ottaa huomioon kaiken maailman vätystelyt ja napostelut - itseasiassa jopa niin yllättävä, että pidin koko päivän itsestäänselvänä, että paino oli tippunut vain 1,4 kg (joka siis olisi huomattavasti tavoiteltua vähemmän) ja mainostin tutuille, että olen jäljessä tavoitteestani, kunnes lopulta tajusin tarkistaa asian blogistani :D

Tästäkin huolimatta pitäisi taas vähän ottaa itseään niskasta kiinni. Toivottavasti tulevat viikotkaan eivät ole duunien osalta ihan rankkoja kuin mitä tämä on ollut - jos vaikka ehtisi taas pitkästä aikaa Jannen kanssa salillekin. ( Resident Evil 5:sta on kyllä jotenkin kummasti silti ehtinyt Jannen kanssa pelaamaan, joten sen perusteella voitte vetää kitinän validiudesta ihan omat johtopäätöksenne :D )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti