perjantai 26. kesäkuuta 2009

Huomattavassa nesteessä

Tein tänä aamuna aamutointen jälkeen jälleen mittaukset: verenpaine 115/65 , syke 49 ja paino 66,1 kg. Verenpaine on siis tällä kertaa vähän vähemmän kummallinen, mutta syke taas on käsittääkseni hieman alhainen. Minulla on käsittääkseni normaali syke jossain 60 tienoilla.

Huomattavaa tässä punnituksessa on kuitenkin paino. Olenkin vähän ihmetellyt kun saavutin 70 kilon aamupainon rajapyykin jo neljä viikkoa sitten, eikä tässä neljässä viikossa ollut pari päivää sitten tehtyjen punnitusten perusteella tapahtunut kuin hieman yli yhden kilon painon aleneminen. Ruokavalioni on kuitenkin pienistä notkahduksista huolimatta ollut varsin vähäenerginen ja laihtumista olisi edelleen pitänyt tapahtua melkein kilon viikkotahdilla. Syynä hitaaseen etenemiseen on ilmeisesti ollut ruokavalion muutoksesta aiheutunut nesteen keräytyminen elimistöön.

Nyt kun olen viimeistä punnitusta varten syönyt jälleen pari päivää hitusen tiukemmalla linjalla, yrittäen samalla hieman vähentää hiilihydraatteja ruokavaliostani, on elimistöstä ilmeisesti poistunut aika paljon nestettä. Nesteen poistumisen voisi ruokavalion sijaan selittää pääosin myös sillä, että ei olisi juonut mitään, mutta laskin juoneeni edellisen vuorokauden aikana kuitenkin ainakin 2,5 litraa vettä ja sitä edellisenä vielä enemmän! Muitakin vaikuttavia tekijöitä tietenkin olisi saattanut olla, kuten suolatasapaino ja kofeiinin metabolisoituinen, mutta eilinen kofeiinini rajoittui yhteen Finrexiniin ja suolaakin tuli syötyä lähes 800mg - puhumattakaan keskiviikon suolaisista juustoista ;)

Punnitukseen on kuitenkin enää alle 10 tuntia ja Täydellinen päärynä oli jo kaksi viikkoa sitten alle 66 kiloinen (ja vielä vaatteet päällä), joten ei kun lisää ihmeitä odottelemaan ;) Tässä vielä eilisen ruoat:

To: 3 kananmunaa, 5 g pellavansiemeniää, 6 g auringonkukansiemeniä, 3 Leaderin Protein Delight -patukkaa. Olo on ollut tukkoisesta nenästä huolimatta jo niin hyvä, että en malttanut enää illalla olla kävelemättä ja käväisin jalan palauttamassa Hunajakauran mittakipot. Matkaa ei tosin kertynyt kuin hitusen alle 2 km ja muuta liikuntaa ei tullut harrastettua.. Ellei sitten yli kuuden kilon karkkipussien kaupasta kantamista lasketa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti