sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Normaali ei nälätä

Olen tässä kohta jo viikon ottanut dieetin vähän rennommin. Mitään ihan mielettömiä porsasteluja en ole onnistunut toteuttamaan, mutta koska elämän on ollut aika normaalista poikkeavaa niin sitä on tullut myös syötyä aika normaalista poikkeavasti. Kuluneina viitenä päivänä oli siis äidillä syntymäpäivä, ystävällä synttärijuhlat, firmalla virkistyspäivä, kaverilla valmistujaisjuhlat ja lauantaina keskustasta vallattiin vielä pari katua.

Normaalista poikkeavaa ruokavaliota on ollut yllättävän vaikeata pitää kurissa, joten ei ole kovin yllättävää, että paino ei ole merkittävästi tässä viikon aikana tippunut. Paino taisi lauantaina aamulla aika vähillä nesteillä olla tasan 69,0 kiloa.

Jalkani on edelleen ihan yhtä kipeä kuin ennenkin, joten olen yrittänyt vähän vähentää kävelyitä. Tämän sijaan olen yrittänyt pariin otteeseen polkea kuntopyörää salilla.. Mutta sen kummemmitta puheitta itse listaukseen:

La: Maito-proteiinijuoma aamulla ja Tandoorin butter chicken salaatilla ja puolikkaalla naan leivällä Julian seurassa. Ruokailun jälkeen siirryimme tanssahtelemaan kadunvaltaukseen ja siellä tulikin sitten hengailtua useampia tunteja pääosin tanssin merkeissä. En muista, että olisin istunut juuri laisinkaan koko päivän aikana kun en halunnut liata vaatteitani :D Siinä tanssahdellessa tuli sitten juotuavarmaan jopa yli puoli litraa Tropicanan appelsiinimehua ja illalla valmistujaisjuhlissa söin vielä vähän cocktailpiirakoita ja salaattia. Illalla käytiin vielä Jannen kanssa syömässä pizza puoliksi.

Pe: Maito-proteiinijuoma aamulla. Firman virkistyspäivällä runsaasti mozzarella-salaattia ja patonkia sekä cashew-pähkinöitä ja jotain suolatikuilta maistuvia juttuja. Söin varmaan myös muutamia kirsikoita ja illalla kun mikään ei enää vienyt minua kotiin niin kävelin Jannen kanssa kipeästä jalasta huolimatta toimistolta kotiin.

To: Maito-proteiinijuoma sekä aamulla, että illalla. 10 pientä makipalaa ja 15 pientä nigiriä lounaaksi Kampin Fuji Villagen seisovasta sushipöydästä *slurps*. Illalla yritin sitten vähän ottaa sushiherkkuja takaisin polkemalla 60 minuuttia kuntopyörää vähän tiukemmin kuin edellisellä kerralla (vastus 8, matka 24km).

Ke: Ei mainittavaa liikuntaa, proteiini-maito-juoma, lihapullat ranskalaisilla Zip Pepessä, pari palaa sushia ja erilaisten piirakoiden nautiskelua mansikoiden siivittämänä synttäreillä.

Ti: Aamulla kävin työkavereiden kanssa Tang Dynastyssa syömässä seisovasta pöydästä thaimaalaista ruokaa ilman riisiä (mutta aika paljon). Illemmalla oli sitten äidin synttäri-illallinen joka toteutettiin tällä kertaa hakemalla Vegemestasta erilaisia eineksiä testiksi ja syömällä niitä koko perheen voimin. Tämän seurauksena tuli siis syötyä pieniä annoksia perunoita, soijapurilaista, thaipyöryköitä, hamppupurilaista, fish freetä ja inkivääriolutta. Illalla korvasin liikunnan puutetta polkemalla 60 minuuttia kuntopyörää 105-120 sykkeellä (vastus 8, matka 22km). Tämän päätteeksi join vielä proteiini-maito-jugurtti -annoksen.

1 kommentti:

  1. Eikös tavoitepaino ollut 72kg? 69:ssä mennään jo, painat jo vähemmän kuin minä! :D

    VastaaPoista