torstai 4. kesäkuuta 2009

Proteiinia!

Keskiviikkona kävelin toimistolle vähän pidemmän matkan kautta kun käytiin Jannen kanssa hakemassa Stockalta proteiinijauheita siksi aikaa kunnes saadaan taas tilattua tavaraa briteistä. Yhteistilaus on lähdössä kuulemma 13. päivän tienoilla täältä.

Söin aamiaiseksi maistiaisen Leaderin kaakaon makuista heraproteiinia sekoitettuna 3 desiin kevytmaitoa. Mmmm.. Hyvää! Ja kun laittoi pienen tilkan danone activea mansikkajuomajugurttia niin maku oli erilainen, mutta edelleen tosi hyvää :) Ostimme myös kokeeksi maustamatonta soijaproteiinivalmistetta, mutta siihen en vielä päässyt käsiksi.

Päivällä teki kovasti mieli hakea Butter Chickeniä, mutta väistin kiusauksen sillä samalla tekosyyllä, jolla olen kyseisen kiusauksen onnistunut välttämään nyt jo vaikka kuinka kauan: Se on niin hirveän kallis! Butter Chickenin (14e mukaan otettuna) sijaan käytin 10 euroa lähikauppaan ja hain Pirkka pinjansiemeniä, Ingmanin tuorejuustoa, ruosalaista jäävuorisalaattia, Pirkan miniluumutomaatteja sekä Wasan kuitunäkkileipää, joista muodostui muiden siementen, oliiviöljyn, suolan ja mustapippurin kanssa erittäin maittava salaattikokonaisuus. Olin ihan ähkyssä syötyäni yhden neljäsosan aineksista ja jouduin ottamaan pienen tauon :D Lopulta sain syötyä noin puolet salaattiaineksistani ja viisi näkkileipää.

Illalla join vielä yhden danone vitalinea juomajugurtin ja sluibailin metrolla melkein kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti