tiistai 9. kesäkuuta 2009

Oon hävinny tän pelin

Huomasin lauantaina aamulla, että olin loukannut vasemman jalkani perjantaina baarissa tanssiessani. Siitä asti kävely on ollut hitusen hankalaa, mutta olen yrittänyt parhaani mukaan pysyä tahdissa mukana. Tänään aamulla herätessäni jalka oli vielä entistäkin kipeämpi, joten kai sitä on vain luovutettava ja oltava kävelemättä muutama päivä :(

Kaikelle sille sankalle joukolle, joka on innoissaan seurannyt Täydellisen päärynän kamppailua Anttia pienempänä olemisen eteen voitaneen mainita, että teimme sunnuntaina ensimmäisen punnituksen samalla vaa'alla ja väliaikatietoina hän oli vaatteet päällä minua 3,7 kg kevyempi. Se on aika paljon kaulaa kurottavaksi kahdessa viikossa ;) Tästäkin huolimatta ajattelin kuitenkin tehdä parhaani haasteen loppuun saakka viemisen suhteen (terveellisen elämäntyylin rajoissa tietenkin) - mistä sitä tietää, vaikka neiti pääsisi tässä parissa viikossa vähän lihomaan etumatkaansa pienemmäksi ;)

Viikonlopun aikana vitsauksekseni koitui myös tässä blogissa edelleen nimeä vailla oleva neitonen, joka kävi lauantaina leipomassa meille ihan taivaallisia hunaja-kaura-sämpylöitä, joita ei vain mitenkään voinut olla syömättä.

Tässä siis sämpyläinen synninpäästöni:

Ma: Kävelin aamulla töihin ja illalla pari kilometriä Töölössä. Aamiaiseksi söin 30g proteiinia ja 3 dl maitoa. Illastin Julian kanssa ravintola Mountainissa, jossa söin puolikkaan tomaattikeiton sekä lampaanlihapullia tomaattikermakastikkeessa salaatin ja Naan leivän kera. Jälkiruoaksi join vielä yhden maitoteen.

Su: Kaksi proteiini-maito-sekoitusta, joista toinen yhden Danone Activea jugurtin kera. Yksi pieni sämpylä voin kanssa ja kaksi isompaa sämpylää jauheliha-kananmuna-paistoksen sekä ketsupin kera. Illalla kävin vielä polkemassa kuntopyörää puolen tunnin verran.

La: Kaksi proteiini-maito-sekoitusta, joista kummatkin yhden Danone Activea jugurtin kera. Yksi sämpylä voin kanssa ja kolme(!) sämpylää jauheliha-kananmuna-paistoksen sekä ketsupin kera. Kävelin melkein kotiin ja takaisin sekä tanssahtelin illalla jalkaa varoen (luin kirjaa samalla niin, että en vahingossa tanssisi liian rajusti..) muutaman tunnin.

2 kommenttia: